Ihmissuhteista, osa 2: miksei se soita?

Seuraavan blogitekstin kehoitan lukemaan pilke silmäkulmassa. ;)

Rohkenen nyt antaa lausunnon, josta moni itsenäinen suomalainen nainen ei tule pitämään, vaan älähtää ärtymyksestä: kyllä se poika/mies tekee aloitteen, jos on kiinnostunut.

Siskot, puhun teille nyt omasta kokemuksesta. Vaikka se kaksilahkeinen flirttailisi ja olisi kuinka ihana, mutta ei pyydä sinua johonkin kahden kesken, hän
a) ei vain ole tarpeeksi kiinnostunut
b) on jo varattu, mutta haluaa pimittää sen (ikävä kyllä tätäkin tapahtuu).

Tykkäsittepä siitä tai ette, mies ei ole koskaan liian ujo pyytämään treffeille. Tunsin joskus hyvin ujon ja hiljaisen pojan, joka kuitenkin onnistui keräämään rohkeutensa ja pyytämään minua treffeille kasvotusten. Reeeespect! Lisäksi, jos miehellä on mitkä tahansa mahdollisuudet saada sinuun yhteys (Facebook, Instagram, Twitter ym.; sama työpaikka, koulu tai seurakunta, yhteinen tuttu, you name it), hän tulee käyttämään sitä. Sinun ei siis tarvitse hermoilla sitä, että ehkä se ei saanut sitä viestiä (kyllä sai), ehkä sillä on niin kiire, ettei se ehdi kysyä (ei ole), ehkä ufo sieppasi hänet (ei siepannut). Tämän tajuaminen otti valtavan taakan pois omilta harteiltani.

Vakavasti puhuen, lopeta kaikki itsesyytökset. Ei kannata vatvoa ja vatuloida jotain keskustelunpätkää päässään loputtomiin ja miettiä, että mitä mä sanoin väärin, koska jos se poika tai mies on kiinnostunut sinusta oikeasti, et yksinkertaisesti voi sanoa mitään väärää. On opittava luottamaan toiseen ihmiseen ja hyväksymään se, ettei kaikki ole omissa käsisäsi - niin ärsyttävältä kuin se tuntuukin. Koska jos jotain pitää pakottaa, siitä ei hyvää tule.

Kyse on myös kunnioituksesta. Selkeä kommunikaatio ja miehen selkeästi ilmaisemat aikomukset tarkoittavat, että hän kunnioittaa sinua. Kunnioitusta EI ole se, että hän pyytää sinua baariin tulevan viikon sunnuntai-iltana, ja lähettää pyynnön Facebookin kautta keskellä yötä. Kunnioitusta EI ole se, että kun pyydät myöhemmin, että tapaisitte mieluummin sittenkin päiväsaikaan, tämä herrashenkilö sanoo "emmä jaksakaan lähtee, mennään joku toinen kerta", mutta toista kertaa ei koskaan tule.

Tietäkää arvonne. Älkää suostuko mihin hyvänsä vain siinä pelossa, että se (uskovaksi itseään kutsuva) mies jättää sinut. Muistakaa, että olette Jumalan prinsessoja, jotka ansaitsevat vain parasta. Jos mies ei sen mukaan kohtele teitä, kyseessä ei ole prinssi vaan sammakko.


Edit: Jos sinä olet kokenut poikkeuksen, joka vahvistaa säännön, ole hyvä ja jaa kokemuksesi kommenteissa!

Näin sen pitäisi mennä: asiaa ihmissuhteista

Poika laittaa viestiä tytölle: "Me ollaan taas unohdettu ne kahvit." Tyttö vastaa, että niin ollaan, ja nyt kyllä pitäisi oikeasti nähdä, kun oli puhetta jo vuosi sitten, hahaa. Ja katso - niin myös käy. Poika ja tyttö sopivat tapaavansa seuraavalla viikolla. Poika ehdottaa tapaamispaikkaa ja -aikaa. 

Sovittuna päivänä poika ja tyttö tapaavat. Poika ja tyttö menevät kahvilaan. Poika tarjoaa tytölle, johtaa keskustelua, ottaa tilanteen haltuun, on mukava ja mutkaton. Poika ja tyttö nauravat usein ja viihtyvät. Tunnelma on rento ja vapautunut, kun ei tarvitse tulkita toisen jokaista äänenpainoa. Kun poika ja tyttö lähtevät omille teilleen, he halaavat ja sanovat hei hei. Myöhemmin illalla tyttö laittaa pojalle vielä viestiä, että kiitos kahvista ja seurasta, oli tosi kivaa. Poika vastaa kuuden minuutin sisällä ja sanoo "Eipä mitään! Oli kiva nähdä. Hauskaa että saatiin aikaiseksi." Tapaamisen jälkeen poika ja tyttö ovat edelleen yhteydessä sosiaalisen median välityksellä (eikä kumpikaan tee katoamistemppua, koska jostain kuvasta tykkääminenhän voisi tarkoittaa sitä, että se toinen haluaa naimisiin, apua, PAKOON!).

***

Ylläoleva tarina on tosi, tosin kyseessä oli ihan vain epäromanttinen kaveritapaaminen. Halusin silti ottaa sen esimerkiksi ja vertailukohdaksi aiheesta nimeltä uskovaiset ja deittailu. Näin sen nimittäion pitäisi mennä: ei hämäriä signaaleja, vatvomista ja pelailua, ei laskelmointia ("jos tykkään tuosta kuvasta, mutta viivyttelen viestiin vastaamisessa, niin en ole liian päällekäyvä"), vaan avointa ja reilua meininkiä. Ei turhaa draamaa. Voiko moinen lunkius olla mahdollista, kun paineet tulevan puolison löytymiseksi saattavat olla kovat ja kandidaatteja harmittavan vähän?

Vastaus edeltävään kysymykseen: kyllä voi. Oma neuvoni kaikille kristityille sinkkutytöille, -pojille, -miehille ja -naisille on, että relatkaa ny vähän! :D Ei se ensimmäinen kahvila- tai leffakäynti tarkoita, että seuraavaksi pitää sopia hääpäivä! Seurustelussa ei ole kyse mistään muusta kuin siihen toiseen ihmiseen tutustumisesta - ja tämän tutustumisen on tarkoitus antaa infoa siitä, haluaako ko. pari mennä naimisiin. Joskus seurustelu päättyy avioitumiseen, joskus ei. Sellaista on elämä. Mutta sitä ei voi tietää, ellei toiseen tutustu kunnolla. Ja tutustuminen taas tarkoittaa sitä kahvilassa ja muualla käyntiä, jutustelua, ajan viettämistä yhdessä.

Ei siis ole mihinkään kiire. Juo se kupponen kuumaa rauhallisin mielin.