Kutsu lähetystyöhön

Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.

Matt. 28:19-20.

Kuulin lähetyskutsun vuosia sitten eräänä kesäpäivänä. Nautin lämpimästä päivästä ja pohdin mitälie. Yht' äkkiä mieleeni kirkastui kysymys "Lähdetkö lähetystyöhön?" ja vastasin siihen kummemmin miettimättä "Tottakai". Olin tuolloin käynyt vasta oman riparini ja olin täysi ummikko uskossa. Mieleeni vain kirkastui tuo kysymys ja vastasin kysymykseen tavalla joka tuntui luontevalle. Helppoa. 

Olin jo myöntynyt pyyntöön kun rupesin miettimään että enhän minä minnekkään maailmalle halua lähteä. Rakastan Suomea, vuodenaikoja ja kaikkea muutakin täällä. En voisi kuvitella viettäväni vuosia ulkomailla, varsinkaan lasten kanssa. En voi uskoa että jättäisin perheeni, ystäväni ja kaikkeni tänne ja lähtisin täysin toisenlaisiin oloihin. Jumala ei avannut minulle ovia lupaukseni jälkeen, unohdin asian ja aikaa kului puoli vuosikymmentä.

Viime kesänä tieni vei riparille, jossa vierailivat lähetystyöntekijät Namibiasta. He kysyivät kaikkien kuullen oliko kukaan kuullut lähetyskutsua; nostin käteni ylös ja kerroin avoimesti vastanneeni kutsuun myöntävästi. Oppitunti jatkui ja lähetystyöntekijät kertoivat työstään ulkomailla, lähetystyön merkityksestä ja erilaisista muodoista. Hämmennyin kuullessani että lähetystyötä voi tehdä Suomessakin kenttätyön tasolla. Näin vihdoin viimein sen suunnan jonne Jumala on minua halunnut kuljettaa. Viime viikkoina olen miettinyt haavettani kirkon nuorisotyöntekijän ammatista. Kevään yhteishakuun näyttää aukenevan kaikunpuolin täydelliseltä tuntuva linja kyseiseen ammattiin. Ehkä tarkoitukseni on kulkea sinne? Ovia aukeaa vähitellen ja lähetystyön liekki kasvaa.

Jos mieleesi nousee kutsu lähetystyöhön niin vastaa siihen rohkeasti. Jää odottamaan ja tartu tilaisuuteen. Tutkimattomat ovat Herran tiet! Kun suurempi voima on mukana niin ei lopputuloksesta voi tulla huono ja lähetystyötäkin voi tehdä niin monella tavalla, että jokaiselle varmasti löytyy jotakin. Tämän blogin kautta voit seurata miun tarinaa kohti lähetystyötä. En tietä minne suuntaan olen menossa ja millä aikataululla, mutta mieli on luottavainen.

Hymy vieraalle

Taivaalta tippuu muutoma pisara vettä. Tulet kadulla vastaan, katson sinua suoraan silmiin leveä hymy huulillani ja nyökkään. Ilmeesi muuttuu happameksi, et tervehdi takaisin. En anna hymyn kadota huuliltani, vaan tervehdin nyt ääneen. Käännät kasvosi pois ja nopeutat askeleitasi, olen sinulle huomaamattomampaa kuin ilma. Tämä toistuu ihminen ihmisen jälkeen ja hitaasti hymyni hyytyy. Viimein vastaan kävelee nuorukainen, jonka kaulassa roikkuu risti. Tervehdin samoin kuin aiemmin. Surukseni huomaan, että toimit samoin kuin muut. En jaksa enää tulla torjutuksi ja lopetan ihmisten tervehtimisen. Tervehdys takaisin, tai vieno hymy olisi muuttanut päiväni täysin.

Tunnen itseni yksinäisemmäksi kuin koskaan uudella paikkakunnalla. Käyn kaupassa saadakseni jutella hetken kasvotusten jonkun kanssa, käyn pyöräilemässä nähdäkseni ihmisiä ja pidän parvekkeen ovea raollaan, ettei sisällä olisi niin kamalan hiljaista. Ensin tästä yksinäisyyden (ja itsenäisyyden) tunteesta nautti, mutta vähitellen siitä muodostuu taakka. Ei ole ketään kenen kanssa voisi jutella ilman elektronisia laitteita, hymyt ovat vain hymiöitä ja tärkeätkin keskustelut kirjaimia puhelimen näytöllä. Tunnen olevani yksin, vaikka tiedän ympärilläni asuvan noin 19 216 ihmistä ja vaikka pidän yhteyttä entisen paikkakuntani ystäviin ja perheeseen. 

Kuvitelkaa niiden ihmisten tilanne joilla ei ole ketään. Ne kenellä ei ole perhettä tai ystäviä. Ne kenellä ei ole ketään kenelle soittaa ja kertoa päivän kuulumisia ja hauskoja kommelluksia. Kuinka yksinäinen onkaan kun ei ole ketään kenen kanssa nauraa? Entä sitten kun kukaan vastaantuleva ei edes tervehdi? Jos en saa parikymppisenä siististi pukeutuneena naisen alkuna tervehdyksiä, niin entäs alkoholisoitunut mies tai mummo, joka hädintuskin kykenee liikkumaan ja luo tukoksen kävelytielle? Olemmeko liian kiireisiä vai vain välinpitämättömiä? Oletko koskaan kuvitellut miten paljon yksi hymy tai tarvehdys voi muuttaa lähimmäisen päivää? Ehkä olisi aiheitta.

Matt. 5:41-47 Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta. Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi'. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin?