Rakas minä

Olen viime aikoina havahtunut siihen, miten kauhean tyytymätön olen ollut kroppaani jo pitkään. Kamala, löllö maha, lyllyvä takapuoli, isot reidet. Naamassakaan ei kehumista, hiuksista puhumattakaan. Täytyy skarpata, lähteä salille, lakata herkuttelu, mennä kampaajalle, jaksaa panostaa meikkiin aamuisin, hiuksiin myös ja ainiin pitäiskö nyt kuitenki hommata ne säihkyripset ja rakennekynnet, kauniimpia vaatteita, semmosia missä maha ei näy...

--------------------------------------------------STOP!--------------------------------------------------

Olenko ainoa, josta tuntuu siltä, että nykyisin ei juuri kannusteta rakastamaan itseään sellaisena kun on? Joka kauppareissulla nään lehtien kansia, jotka kirkuvat "10 askelta laihempaan elämään!" Sosiaalinen media tuputtaa päivittäin kuvia puolitutuistani salilla, lenkillä tai muuten vain hikoilemassa kauniissa, timmissä kropassaan. Netissä kiertävät mainokset hehkuttavat yksi toisensa jälkeen kuinka "tätä ainetta käyttämällä/tätä hedelmää syömällä/näitä liikkeitä tekemällä saat unelmakropan!" Ja taas joku latasin uuden kuvan itsestään, jossa kasvot ovat virheettömät ja kauniisti meikatut kuin filmitähdillä.

Raaka totuus on, että nämä mainokset, kavereiden postaukset, yleisesti hyväksytty mielipide siitä että "kaikkien tulisi muokata takapuoltaan ja litistää vatsansa" ja huolitellut selfiet vaikuttavat ainakin minuun syvästi ja kipeästi. Minulle elämä sisältää paljon tärkeämpiäkin asioita kuin salilla harjoittelu tai itsensä laittaminen. Se sisältää ainakin aviomiehen, koiran, ystävät, koulun, seurakunnan, musiikin ja vapaaehtoistyön. Nämä kaikki menevät kuntosaliharjoittelun edelle, vaikka kuntosalilla silloin tällöin tykkään käydäkin.

Elämässäni on siis iso ristiriita: tahtoisin kauniin kropan, jota varten minun tulisi tehdä töitä monena päivänä viikossa. Mutta en kuitenkaan halua vapaa-aikani rajoittuvan itsekseni huhkimiseen vain siksi, että näyttäisin hyvältä muiden silmissä. Ja jos lopulta saisinkin sen unelmakropan, olisinko edes silloin tyytyväinen?

Mitä siis teen? 

Katson peiliin uudelleen. Katson itseäni nyt niiden silmälasien läpi, jotka tiedostavat että olen normaalipainoinen. Minussa on naisellista muotoa. Minulla on kauniit kasvot ja silmät jotka olen Luojaltani meikittä saanut. Olen aviomieheni mielestä maailman kaunein nainen. Alan hyväksyä! Alan tietoisesti muistuttaa itseäni siitä, että median ja yhteiskunnan luoma kauneusihanne on keksittyä. Se ei ole ainoa oikea tapa olla olemassa. Ei jokaisen kropan tarvitse olla samanlainen, ei edes voi olla! Oikea tapa olla olemassa on rakastaa kehoaan. Ja jos sinun tapasi rakastaa itseäsi on esimerkiksi keskittyä kuntoiluun, se on mahtavaa! Totta kai itsestään ja terveydestään on myös pidettävä huolta. Mutta meidän täytyy muistaa, että motivaation tulee lähteä omasta sisimmästä. Ei inhosta itseään kohtaan. Ei muihin vertailusta. Ei yhteiskunnan paineesta.

Sinä olet kaunis. Olet arvokas. Kanna itseäsi ylpeydellä. Katso peiliin ja sano: Rakas minä.