29.3.2015

Jumala ei puhu minulle




Otsikon ajatus on aika provosoiva. Ja hävetty. Kukapa kehtaisi myöntää, ettei Kaikkivaltias, Herra, Suurin Rakkaus, puhu minulle. Että Hän ei anna ainuttakaan viestiä minulle, eikä vastaa rukouksiini. Kuinka monelle se kertoisi sitä, ettei ole rakastettu? Kuinka monelle se kertoisi Jumalan välinpitämättömyydestä tai jonkinasteisesta skitsoudesta; miksi Auttajani ei vastaa, vaikka tietää minun tarvitsevan sitä? 

Onko Jumala skitso? Vai olisiko vika sittenkin ihmisessä? Oman kokemuksen myötä voin sanoa, että vika on yleensä, valitettavasti, minussa. Jumalassa ei ole mitään vikaa. Yleensä vain ihmisen taito kuunnella Jumalan ääntä on heikentynyt tämän maailman pyörteessä. Kuinka useasti olisin voinut kuulla Herran äänen, jos olisin hiljentynyt Hänen silmiensä eteen ja keskittynyt kuuntelemaan, mitä sanottavaa  Hänellä on. Ja vaikkei olisi ollutkaan mitään erityistä, olisin voinut huomata, kuinka kaikki on jo sanottu Raamatussa. Se on täynnä Jumalan pyhää sanaa, jonka kautta Hän puhuu minulle aina, kun haluan ottaa sen vastaan. 

Ja eikö juuri tämä hetki tässä, ole Jumalan puhetta minulle. Istun turvallisesti oman kotini sohvalla, liedellä hautuu puuro, ja minulla on hyvä olla. Eikö Jumala haluaisi sanoa minulle, että olet arvokas. Olet rakastettu, minä välitän sinusta. Välitän sinusta niin paljon, että olen antanut sinulle tätä kaikkea materiaalista hyvää ja vielä jotain paljon parempaa, ikuisen elämän Poikani kautta. 

Kiittämättömyys saa kuuroksi Jumalan äänelle. Jos en näe mitään hyvää ympärilläni, enkä ole kiitollinen kaikesta, mitä minulla jo on, minusta tulee kiittämätön ja kuvittelen Jumalan hylänneen minut. Kuitenkin kaikki, mitä minulla on, on valtavaa Jumalan siunausta, Olen saanut enemmän kuin olen voinut kuvitella. Nyt minun tehtäväni on tulla Jumalan eteen, kiittää ja ylistää häntä, ja avata sydämeni hänen äänelleen. 

Siunattua tulevaa viikkoa.

21.3.2015

Uskomaton nainen


Olen kuullut otsikon sanat lukuisia kertoja kylmällä ja kovalla äänenpainolla. Silloin en ole osannut tehdä jotakin, ymmärtänyt tehdä jotakin tai olen mokannut jotakin. Jotakin, jota isäni minulta odotti ja vaati. Joka kerta petyin itseeni ja lupasin mielessäni, että seuraavan kerran osaan kun isäni pyytää. En silti koskaan tuntunut riittävän. Nuo sanat satuttivat enemmän kuin jokin tavallinen haukkumasana. Olin ollut isälleni pettymys naisena. Ihailin vahvoja naisia ympärilläni, äitiäni ja mummoani. He olivat naisia, joilla oli vahva oma mielipide ja kyky huolehtia muista, mutta silti he olivat herkkiä ja kauniita. Halusin olla kuten he, yhtä menestyksekäs naisena olemisessa.

Sydämeni kääntyi ympäri kun kuulin nuo sanat mieheni suusta minulle osoitettuina. Olinko tuottanut hänelle pettymyksen? Mitä olin tehnyt väärin? Kuitenkin syli jossa olin ja äänenpaino jolla hän sanoi nuo sanat kielivät jotain aivan muuta kuin pettymystä. Nieleskelin hetken ja pohdin hänen sanojensa merkitystä ja viestiä. Tokaisullaan hän halusi ilmaista tyytyväisyyttä ja onneaan. Olinkin onnistunut naisena, naiseudessa. En ollutkaan pettymys. Sydämeeni levisi lämpö. Jumalani oli antanut minulle rukousvastauksen mieheni kautta. Vihaamani sanat muuttuivat suuremmaksi kehuksi kuin olin koskaan aiemmin saanut.

Olin muutoman viikon rukoillut Jumalalta sitä että hän näyttäisi minulle kauneuteni. Sen kauneuden, jota naiset eivät usko itsessään olevan. Rukoilin myös, että Jumalani näyttäisi minulle haavani jota syvällä sisimmässäni kannan, rukoilin tuolle haavalle parannusta. Käännyin näissä asioissa vihdoin Jumalan puoleen ja sain vastauksen, jota en ollut ilman rukousta keneltäkään saanut. Jumala käänti minulle kamalat sanat ihastuttavaksi kehuksi, rakkaudenosoitukseksi. Hän näytti haavan, jonka nuo sanat olivat tehneet ja Hän paranti tuon haavan samoilla sanoilla. Jumala sanoi minulle ensin mieheni kautta "uskomaton nainen" ja sitten vielä myöhemmin rukouksessa nuo sanat uudelleen. Sain kokea suurta lämpöä ja rakkautta Jumalaltamme.

Sinä, sinä nainen siellä - Olet uskomaton. Olet uskomaton nainen! Pyydä Jumalaa näyttämään myös sinulle kauneutesi ja ota tuo lahja vastaan kun hän sitä tarjoaa. Pyydä Jumalaa näyttämään haavasi ja anna hänen parantaa ne. Eheydy, kasva Jumalan naiseksi. Hän haluaa olla suhteessa meihin. Hän haluaa näyttää meille millaisia aarteita me olemme - kunhan me vain pyydänne sitä. Rakasta Herraa Jumalaasi koko mielestäsi ja sielustasi. Rukoilen, että Jumala näyttäisi sinulle kuinka uskomaton nainen oletkaan. Rauhoitu Hänen puoleensa ja kuuntele mitä Hänellä on sanottavaa. Et tarvitese miestä rinnallesi saavuttaaksesi jotain suurta naiseudessa tai naisena olemisessa. Tarvitset vierellesi Jumalan. 

19.3.2015

Pään täydeltä ylpeyttä kiitos, maksan parisuhteellani!

Yhtenä aamuna mieheni oli mielestäni todella ärsyttävä. Hänen omasta viivyttelystään johtuen jouduin oman menoni uhalla hoitamaan homman, jonka hän oli luvannut tehdä. Homman hoidettua lähdin kotoa ovet paukkuen. Kuinka hän saattoi olla tuollainen minua kohtaan? Petti lupauksensa koska teki jotain aivan epäolennaista! Olin todella vihainen ja loukkaantunut.
Bussissa istuessani pyörittelin asiaa ja tuhisin. Taas oli päivä pilalla. Minä en ottaisi häneen yhteyttä ennen kuin hän pyytäisi anteeksi ensin.

Aloin miettiä parin viikon takaista parisuhdekurssia jossa olimme olleet päähäni jysähti ajatus: Onko tässä mitään järkeä? Miksi tahdon välttämättä pitää kiinni tästä vihan ja loukkaantumisen tunteesta? Oliko tämä riita taas sen arvoinen, että sitä kannattaa hautoa? Tein tietoisen päätöksen ja nielin ylpeyteni. Otin puhelimeni käteen ja kirjoitin miehelleni anteeksipyynnön siitä että olin lähtenyt kotoa vihaisena. Lisäksi kerroin, että minua harmitti se, mitä aamulla oli tapahtunut. Mies vastasi anteeksipyynnöllä ja kertoi olevansa pahoillaan. Lähetimme toisillemme sähköiset suukot ja sydämet. Ja se siitä! Riita oli sovittu! Ja itse sopimiseen meni noin 5 minuuttia. Kylläpä oli mukava ja kevyt sinä päivänä palata kotiin kun siellä ei odottanutkaan selvittämätön sotku.

Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä, kuinka paljon paremmin me ihmiset voisimme ratkoa konflikteja jos emme olisi niin halukkaita pitämään kiinni loukkaantumisistamme ja ylpeydestämme. Olemme ikään kuin rakastuneet vihan tunteeseen. "Minua on loukattu, joten mökötän niin kauan että toinen pyytää anteeksi." Totta kai saa loukkaantua kun aihetta on, mutta mykkäkoulu ei ratkaise mitään. Se vain tiukentaa solmuja entisestään. Parasta on laskeutua ylpeyden korokkeelta ja ehdottaa riidan sopimista. Hyvin usein myös loukkaantuneella osapuolella on jotain, mitä hän voi pyytää anteeksi.



Jos on oppinut huonoon riitelymalliin, jossa riidat saattavat mökötyksen ja ylpeyden takia venyä päivien mittaisiksi on hyvä miettiä, olisiko siitä aika opetella pois. Me teimme mieheni kanssa päätöksen, että sovimme riidat heti. Vaikka olisi kuinka ikävää ja olo kiukkuinen, se ei kuitenkaan ole sen arvoista että sille kannattaisi omaa avioliittoaan uhrata. Olen itse ajatellut sen niin, että näytän ärsyttäville tunteille pitkää nenää. Halaan miestäni vaikka vielä tekisi vähän mieli polkea jalkaa. Kosketus tai halaus rakkaalta puolisolta sulattaa usein ne inhottavimmatkin kiukun tunteet. Samalla saa varmuuden siitä, että toinen rakastaa edelleen, vaikka riidelläänkin.

Seuraavan kerran kun riidan seurauksena haudot vihaa ja mahdollisesti pidät mykkäkoulua, mieti hetki: Onko tämä sen arvoista että tahdon riskeerata parisuhteeni? Jos todella rakastan häntä jonka kanssa riitelen ja tahdon kehittää suhdettani hänen kanssaan paremmaksi, onko tämä oikea tapa? Tahdon että hän ymmärtää kuinka loukkaantunut olen, mutta ymmärtääkö hän todella tätä kautta? Mitä jos nielisinkin ylpeyteni, avaisin suuni ja kertoisin miltä minusta tuntuu? Voisinko antaa hänelle mahdollisuuden pyytää ja myös saada anteeksi? Voisiko hän olla sen arvoinen ja paljon enemmänkin?


Rakkaudella, 

Viida.


11.3.2015

Mitä rakkaus on?

Nyt paloi käämi. (Pohjaksi tähän tekstiin voitte lukea kirjeen äidiltä lapsilleen täältä. Viittaan siihen välillä.)

Ei varmaan ole yhtään aikuista ihmistä Suomen saatikka yhdenkään Länsimaan kamaralla, joka ei olisi tietoinen 50 Shades of Greysta. Tuosta ihmisen syvimpiä sielun ajatuksia ja romanttisia, herkkiä hetkiä pursuavasta kahden ihmisen kauniin rakkaustarinan kertovasta ihanaakin ihanammasta kirjasta ja elokuvasta, jonka juoni saa jokaisen kirjailijan kihisemään kateudesta.

No. Ihan tekisi mieli kiroilla. 

Edellä kirjoittamani vaikuttaa olevan yleinen mielipide. Ja minua oksettaa. Itse en ole lukenut kirjaa enkä katsonut elokuvaa enkä aiokaan.  Etenkään, kun luin Michelle Lewsenin tekstin, jossa kerrotaan elokuvasta. Ja siksi, etten kaipaa elämääni pornoa missään muodossa.

Olen jo vuosia miettinyt, mikä tätä maailmaa vaivaa, mutta tämä 50 Shades katkaisi kamelin selän. Elokuvaa kaupataan eroottisena rakkaustarinana, vaikka rakkaus on siitä kaukana. Seksistä ja rakkaudesta on tullut keskenään synonyymejä. Naistenlehtijuttu otsikolla "Kuinka parantaa rakkauselämääsi?" ei anna neuvoja terveen parisuhteen ylläpitoon, vaan seksin harrastamiseen. Joka paikassa tingataan ihmisen oikeudesta rakastaa, mutta todellisuudessa puhe on usein ihmisen oikeudesta harrastaa seksiä haluamansa ihmisen tai asian kanssa missä, milloin ja miten vain. Esimerkiksi tämä esineiden kanssa seurustelu. Ennen siitä olisi viety psyykkiseen hoitoon, mutta nykyään mikä tahansa on tervettä ja sallittua mainitsemalla sanat rakkaus ja seksuaalisuus. Luin eilen Deutsch Perfektistä (1/2015) jutun, jossa puhuttiin aikuisten ihmisten oikeudesta harrastaa seksiä sisarustensa tai muiden perheenjäsenten kanssa.

Mitvit?

Media tunkee seksiä joka paikkaan. Seksikkyydestä on tullut uusi musta. Millään muulla ei ole väliä, kunhan näytät ja kuullostat ja vaikutat mahdollisimman seksikkäältä. Paljasta pintaa pitää näkyä ja pitää olla "rohkea". Etenkin, jos olet nainen. Julkkikset puhuvat seksisuhteistaan ja orgasmeistaan ja ensimmäiset asiat mitä naiselta haastattelussa kysytään liittyvät tavalla tai toisella seksiin, rintoihin tai alapäähän. Melkeinpä, vaikka näyttelijätär olisi 12-vuotias. Sitten ollaan niin tekopyhiä että ja kauhistellaan, että mihin tämä maailma on menossa jos joku alle 18-vuotias näyttelijättärenalku  julkaisee itsestään kuvan, jossa makaa sängyllä. Lapsille tuputetaan seksiä ja seksuaalisuutta jo ennen, kuin he sitä siinä kaavassa ymmärtävät kuin mitä se laajimmillaan on. 

[lähde]

Eniten minua ärsyttää se, että seksiä kaupitellaan nimikkeellä rakkaus ja se sidotaan tiiviisti rakkauteen. Rakkaus ja seksi eivät ole synonyymejä. Rakkautta voi olla ilman seksiä. Mieti omalle kohdallesi. Rakastat vanhempiasi, sisaruksiasi, ystäviäsi ja kissaasi, mutta et edes halua ajatella seksiä samassa lauseessa heidän kanssaan. Seksiä voi olla ilman rakkautta. Harvassa ne, jotka pystyvät ja haluavat pidättyä nykymaailman seksitulvassa yhden yön jutuista. Pointsit niille, yksiavioisuus kannattaa. Seksi ilman rakkautta ei sitä paitsi aina tarkoita seksiä, johon kumpikin osapuoli olisi suostuivainen. Silti raiskaus kuvataan 50 Shades of Greyssa suureksi intohimon ja rakkauden osoitukseksi. (Tässä kohtaa viimeistään kannattaa lukea yllämainittu kirje).

Seksi on kyllä osa rakkauselämää parisuhteessa. Mieluiten avioliitossa. Silloin, kun tuntee toisen ihmisen perin pohjin, tietää sekä toiveet, pelot että lempijätskimaun, voi alkaa suunnitella sitä yhteistä kanssakäymistä. Seksi ja seksuaalisuus ovat suurimmalle osalle ihmisistä herkkä asia, jonka saa väärinkäytöllä helposti rikki. Eräs kirjailija sanoi, että seksuaalisuus on kuin puun kaarna - jokainen "seksiseikkailu" jättää siihen viillon, ja kun viiltoja on liikaa, ihminen menee rikki. 

Meidän pitäisi opettaa toisillemme ja lapsillemme, mitä rakkaus todella on. Sitä, että halutaan antaa kaikki toisen puolesta ja suojella toista maailman pahuudelta, vahingolta ja tarvittaessa tältä itseltäänkin. Sitä, että se toinen haluaa pitää sinusta huolen ja suojella myös sinua. Meidän pitäisi opettaa toisillemme ja lapsillemme seksistä. Siitä, mikä sen perimmäinen tarkoitus on, ja etenkin siitä, että vain se on sallittua, mihin kumpikin suostuu ja mikä on kummastakin kivaa. Siitä, että jokaisella on oikeus asettaa rajat siihen, mihin itse haluaa. Ja etenkin siitä, että kumppaneiden lukumäärä, seksikokemusten laji ja määrä ja paikka seksikkyystaulukossa eivät ole ihmisarvon ja rakastettavuuden mittareita. Meidän pitää ihmisinä, miehinä ja naisina, äiteinä ja isinä, täteinä, setinä, kummeina, ystävinä pyrkiä rakentamaan maailma, missä lapset ja nuoret saavat kasvaa tasapainoisiksi aikuisiksi ilman henkistä ja fyysistä kasvua vahingoittavaa mediaseksitulvaa ja missä aikuiset saavat elää ilman omituisia ulkonäköpaineita ja seksiodotuksia tasapainoisissa parisuhteissa.

Saarna loppuu, aamen.
[linkki]

9.3.2015

Rakas minä

Olen viime aikoina havahtunut siihen, miten kauhean tyytymätön olen ollut kroppaani jo pitkään. Kamala, löllö maha, lyllyvä takapuoli, isot reidet. Naamassakaan ei kehumista, hiuksista puhumattakaan. Täytyy skarpata, lähteä salille, lakata herkuttelu, mennä kampaajalle, jaksaa panostaa meikkiin aamuisin, hiuksiin myös ja ainiin pitäiskö nyt kuitenki hommata ne säihkyripset ja rakennekynnet, kauniimpia vaatteita, semmosia missä maha ei näy...


--------------------------------------------------STOP!--------------------------------------------------


Olenko ainoa, josta tuntuu siltä, että nykyisin ei juuri kannusteta rakastamaan itseään sellaisena kun on? Joka kauppareissulla nään lehtien kansia, jotka kirkuvat "10 askelta laihempaan elämään!" Sosiaalinen media tuputtaa päivittäin kuvia puolitutuistani salilla, lenkillä tai muuten vain hikoilemassa kauniissa, timmissä kropassaan. Netissä kiertävät mainokset hehkuttavat yksi toisensa jälkeen kuinka "tätä ainetta käyttämällä/tätä hedelmää syömällä/näitä liikkeitä tekemällä saat unelmakropan!" Ja taas joku latasin uuden kuvan itsestään, jossa kasvot ovat virheettömät ja kauniisti meikatut kuin filmitähdillä.

Raaka totuus on, että nämä mainokset, kavereiden postaukset, yleisesti hyväksytty mielipide siitä että "kaikkien tulisi muokata takapuoltaan ja litistää vatsansa" ja huolitellut selfiet vaikuttavat ainakin minuun syvästi ja kipeästi. Minulle elämä sisältää paljon tärkeämpiäkin asioita kuin salilla harjoittelu tai itsensä laittaminen. Se sisältää ainakin aviomiehen, koiran, ystävät, koulun, seurakunnan, musiikin ja vapaaehtoistyön. Nämä kaikki menevät kuntosaliharjoittelun edelle, vaikka kuntosalilla silloin tällöin tykkään käydäkin.

Elämässäni on siis iso ristiriita: tahtoisin kauniin kropan, jota varten minun tulisi tehdä töitä monena päivänä viikossa. Mutta en kuitenkaan halua vapaa-aikani rajoittuvan itsekseni huhkimiseen vain siksi, että näyttäisin hyvältä muiden silmissä. Ja jos lopulta saisinkin sen unelmakropan, olisinko edes silloin tyytyväinen?

Mitä siis teen? 
Katson peiliin uudelleen. Katson itseäni nyt niiden silmälasien läpi, jotka tiedostavat että olen normaalipainoinen. Minussa on naisellista muotoa. Minulla on kauniit kasvot ja silmät jotka olen Luojaltani meikittä saanut. Olen aviomieheni mielestä maailman kaunein nainen. Alan hyväksyä! Alan tietoisesti muistuttaa itseäni siitä, että median ja yhteiskunnan luoma kauneusihanne on keksittyä. Se ei ole ainoa oikea tapa olla olemassa. Ei jokaisen kropan tarvitse olla samanlainen, ei edes voi olla! Oikea tapa olla olemassa on rakastaa kehoaan. Ja jos sinun tapasi rakastaa itseäsi on esimerkiksi keskittyä kuntoiluun, se on mahtavaa! Totta kai itsestään ja terveydestään on myös pidettävä huolta. Mutta meidän täytyy muistaa, että motivaation tulee lähteä omasta sisimmästä. Ei inhosta itseään kohtaan. Ei muihin vertailusta. Ei yhteiskunnan paineesta.

Sinä olet kaunis. Olet arvokas. Kanna itseäsi ylpeydellä. Katso peiliin ja sano: Rakas minä.


3.3.2015

LUOTA!

"Luota!"

Heräsin eräänä aamuna niin, että tämä sana oli ensimmäinen asia mielessäni. Se ei ollut pelkkä sana - se oli kehotus, rohkaisu, muistutus. Sana luota kumahteli mieleni ja sydämeni sopukoissa niin vahvasti, että tiesin sen olevan Jumalalta.

Tämä läksy on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Miksi aika ajoin on vaikeaa luottaa Jumalan huolenpitoon, vaikka Hän sanassaan lupaa huolehtia kaikista tarpeistamme? Miksi on niin helppoa lähteä hosumaan yksin, omassa voimassa, vaikka tietää että Isän hoitaessa kaikki menee paljon paremmin? Mä hoidan, mä hoidan. Jos nyt vielä kokeilen ensin yksin. Ei tässä rukousta tarvita. Suomalainen menee läpi harmaan kiven silloinkin, kun kiven voisi kiertää.

Olen saanut viime aikoina huomata, että usein ne yksinkertaisimmat opetukset ja käskyt ovat Raamatussa vaikeimpia sisäistää. Kuten "luota". On helpompaa koko ajan tehdä jotain kuin jättää murheensa ja koko elämänsä Isän käsiin, koska silloin tuntuu siltä, että MINÄ ITSE kontrolloin elämääni. Minulla on siis ainoastaan illuusio siitä, että ohjaan tätä laivaa, vaikka käytännössä Jumala huolehtii kurssista, peräsimestä ja karikkojen väistämisestä. Niin: on helpompaa tehdä itse kuin luottaa. 


Mutta luottamisessa on suuri siunaus. Kun heittäydymme Herran huolenpidon varaan, siitä tulee niin suuri ilo ja rauha, ettei sitä saa omista ponnisteluista. Ja voi sitä riemua, kun kaikki kääntyy loppujen lopuksi paljon paremmaksi kuin mihin olisi omassa voimassa kyennyt!

Luota siis tänäänkin! Voit aloittaa pienistä asioista, ja ennen pitkään isojakin asioita on helpompaa antaa Jumalan hoidettavaksi. Tätä opettelen itsekin edelleen joka päivä, mutta onneksi minun Opettajani on itse kärsivällisyys.



Luotan siihen, että kesä tulee aikanaan.



2.3.2015

Tie Jumalan sydämeen

Ääk, hui kauhea. Mulla on ollut niin kiire viimeaikoina, että tämä blogikin on unohtunut. Oon tehnyt koulujuttuja enemmän kuin koskaan ennen ja rämpinyt päivät suurinpiirtein puoliunessa läpi. Fiilis kaiken keskellä on kuitenkin ollut pääsääntöisesti hyvä.

Viimeaikoina rukoilu on ollut minulle hankalaa. Olen asettunut aloilleni ja yrittänyt puhua Jumalalle, mutta en ole tiennyt, mitä sanoa. En ole päässyt siihen syvään yhteyteen ja läheisyyteen Jeesuksen kanssa. Rukoukseni ovat jääneet tyhjiksi. Minulla on ollut paljon halua ja toivoa, mutta en ole pystynyt murtamaan sitä jotain muuria, joka on minun sydämeni ja Isän sydämen välillä.

Eilen kuitenkin tapahtui jotain. Asetuin rukoilemaan ja ymmärsin, että tie Jumalan sydämeen ei käy hienoista sanayhdistelmistä tai jonkin kultaisen temppelin rakentamisesta hienoilla puheillaan Herralle. Tie Jumalan sydämeen kulkee totaalisen avautumisen ja rehellisyyden kautta. Raamatunjakeidenkaan luettelusta ei ole mitään hyötyä, ellei niiden merkitystä ole ymmärtänyt eikä niiden kautta sydämessä liikahda yhtään mitään.

Kuitenkin täysin nöyrä ja avoin, Jeesuksen käsivarsille heittäytyminen tuottikin hedelmää. Se vaati uskallusta ja rohkeuttakin myöntää ääneen tunteitansa, omia ajatuksiaan, joita ei ehkä itsekään haluaisi ajatella.

Paras rukous, joka tuo meidät lähelle Jeesusta, olen kokenut olleen tämä lause:"Jeesus, minä tarvitsen sinua."