7.10.2015

Näin sen pitäisi mennä: asiaa ihmissuhteista

Poika laittaa viestiä tytölle: "Me ollaan taas unohdettu ne kahvit." Tyttö vastaa, että niin ollaan, ja nyt kyllä pitäisi oikeasti nähdä, kun oli puhetta jo vuosi sitten, hahaa. Ja katso - niin myös käy. Poika ja tyttö sopivat tapaavansa seuraavalla viikolla. Poika ehdottaa tapaamispaikkaa ja -aikaa. 

Sovittuna päivänä poika ja tyttö tapaavat. Poika ja tyttö menevät kahvilaan. Poika tarjoaa tytölle, johtaa keskustelua, ottaa tilanteen haltuun, on mukava ja mutkaton. Poika ja tyttö nauravat usein ja viihtyvät. Tunnelma on rento ja vapautunut, kun ei tarvitse tulkita toisen jokaista äänenpainoa. Kun poika ja tyttö lähtevät omille teilleen, he halaavat ja sanovat hei hei. Myöhemmin illalla tyttö laittaa pojalle vielä viestiä, että kiitos kahvista ja seurasta, oli tosi kivaa. Poika vastaa kuuden minuutin sisällä ja sanoo "Eipä mitään! Oli kiva nähdä. Hauskaa että saatiin aikaiseksi." Tapaamisen jälkeen poika ja tyttö ovat edelleen yhteydessä sosiaalisen median välityksellä (eikä kumpikaan tee katoamistemppua, koska jostain kuvasta tykkääminenhän voisi tarkoittaa sitä, että se toinen haluaa naimisiin, apua, PAKOON!).

***

Ylläoleva tarina on tosi, tosin kyseessä oli ihan vain epäromanttinen kaveritapaaminen. Halusin silti ottaa sen esimerkiksi ja vertailukohdaksi aiheesta nimeltä uskovaiset ja deittailu. Näin sen nimittäion pitäisi mennä: ei hämäriä signaaleja, vatvomista ja pelailua, ei laskelmointia ("jos tykkään tuosta kuvasta, mutta viivyttelen viestiin vastaamisessa, niin en ole liian päällekäyvä"), vaan avointa ja reilua meininkiä. Ei turhaa draamaa. Voiko moinen lunkius olla mahdollista, kun paineet tulevan puolison löytymiseksi saattavat olla kovat ja kandidaatteja harmittavan vähän?

Vastaus edeltävään kysymykseen: kyllä voi. Oma neuvoni kaikille kristityille sinkkutytöille, -pojille, -miehille ja -naisille on, että relatkaa ny vähän! :D Ei se ensimmäinen kahvila- tai leffakäynti tarkoita, että seuraavaksi pitää sopia hääpäivä! Seurustelussa ei ole kyse mistään muusta kuin siihen toiseen ihmiseen tutustumisesta - ja tämän tutustumisen on tarkoitus antaa infoa siitä, haluaako ko. pari mennä naimisiin. Joskus seurustelu päättyy avioitumiseen, joskus ei. Sellaista on elämä. Mutta sitä ei voi tietää, ellei toiseen tutustu kunnolla. Ja tutustuminen taas tarkoittaa sitä kahvilassa ja muualla käyntiä, jutustelua, ajan viettämistä yhdessä.

Ei siis ole mihinkään kiire. Juo se kupponen kuumaa rauhallisin mielin.

3.8.2015

Elämäntapainventaario

Hei kaikki!

Blogi on elänyt kesän ajan pientä hiljaiseloa, mutta toivon mukaan syksyn mukanaan tuomat rutiinit auttavat taas saamaan tännekin vähän eloa. Itse olen ollut kiireinen töissä, ja vapaa-aikani olen halunnut viettää muualla kuin koneella istuen.

Seuratessani muutamia ystäviäni Instagramissa huomasin heidän osallistuvan erääseen haasteeseen nimeltä #getlovedup. Itse en Instagram-tilini tietoja täällä jakele, enkä kuvamielessä aio osallistua tätäkään kautta, mutta ainakin ensimmäisten päivien aikana haasteessa on mietitty asioita, joita jokaisen olisi hyvä pysähtyä silloin tällöin miettimään elämässään. Ajattelin siksi kirjoittaa niistä tänne.

Ensimmäisen päivän haaste on elämäntapainventaario. Tarkoituksena on miettiä, minkä pisteen väliltä 1-10 antaisi itselleen elämänalueilla ihmissuhteet, terveys, ura ja hengellisyys.

Olen tällä hetkellä aika tyytyväinen elämääni, ja siksi omat pisteeni olivat aika korkeat. Kerron niistä nyt lisää.

Ihmissuhteissa antaisin itselleni numeron 7/10. Olen viime aikoina toiminut välillä itsekkäästi ja aiheuttanut harmaita hiuksia lähipiirilleni. Minun olisi tärkeä niellä temperamenttini, hymyillä vaikka ärsyttää ja yrittää käyttäytyä ikäni ja asemani mukaisesti tilanteessa kuin tilanteessa. Minun tulisi muistaa kohdella lähimmäistäni niin kuin itseäni myös niissä pienimmissäkin tilanteissa, ja jos joku käyttäytyy minua kohtaan epäoikeudenmukaisesti, ei se tarkoita, että minun tulee vastata käytökseen samalla mitalla.

Terveydelle antaisin myös numeron 7/10. Olen kesän aikaan syönyt huonosti, korvannut terveelliset ateriat pelkällä ilmalla tai jollain epäterveellisellä välipalalla tai herkulla. Olen nukkunut välillä miten sattuu enkä ole kuunnellut kehoani tarpeeksi. Kuitenkin olen huomannut huonot tapani ja yrittänyt muuttaa niitä, alkanut mennä nukkumaan aiemmin ja alkanut liikkua enemmmän ja säännöllisemmin. Olen alkanut myös syömään säännöllisesti aamupalaa ja tarkkailemaan herkuttelun määrää.

Uralle antaisin numeron 8/10. Olen tehnyt töissä parhaani ja etsinyt keinoja parantaa työskentelytapojani ja tehostaa työpanostani. Lasken mukaan tähän kohtaan myös opintoni, joihin minun pitäisi jo alkaa valmistautua - ensimmäiset luennot alkavat syyskuun alussa, ja kieltenopiskelijana olisi tärkeä hieman kerrata kielioppia ja tutkia materiaalia jo etukäteen.

Hengellisyydelle antaisin jopa numeron 9/10. Jumalasuhteeni on ollut hyvä ja koen itseni läheiseksi Isän kanssa. Olen löytänyt itselleni sisäistä rauhaa ja oppinut paremmin luottamaan siihen, että Isä hoitaa huolehtimisen puolestani. Haluaisin syventyä Raamatun tutkimiseen enemmän ja löytää itselleni tulevana syksynä oman hengellisen piirin tältä uudelta paikkakunnalta. Koen itseni hieman irralliseksi, kun en ole löytänyt vielä itselleni sopivaa seurakuntayhteyttä ja uskovaisten ystävien ryhmää.

Pyydän nyt sinua, hyvä lukija, tarttumaan kynään ja paperiin tai avaamaan kirjoitusohjelman tietokoneella ja miettimään näitä aiheita myös itse. Suositeltavaa olisi tehdä pieni elämäntapainventaario kerran kuussa, jotta pystyt käyttämään energiasi parhaalla mahdollisella tavalla hyvinvointiasi ajatellen. Hyvää elokuuta, hyviä koulun- ja työnalkuja ja viimeisiä kesäloma- tai kesätyöhetkiä. Olkoon syksynne siunattu!

Anna

8.5.2015

Kiitollinen + kysymys

Viime kuukaudet ovat kohdelleet minua hyvin. Kirjoitan yleensä vain silloin, kun menee huonosti, joten inspiraatio on ollut vähäistä. Vähän tunnen syyllisyyttä, kun en ole kirjoittanut aikoihin.

Viime aikoina on ollut paljonkin stressinaihetta, mutta kaikki on onnistunut hyvin ja kääntynyt parhain päin, kiitos Isälle siitä. Toivon, että jatkossakin elämä kohtelee minua yhtä hyvin.

[lähde]
Minulla olisi vielä kysymys. Tosiaan kun minun kohdallani tämä kirjoittaminen vähän takkuaa välillä, pitäisittekö siitä, että minä julkaisisin välillä jotain maallisempia tekstejä? Ajatuksia jostain muustakin kuin uskosta, vaikka välillä ihan arkisista asioista kuten leivonnasta tai käsitöistä? Meillä on täällä monta kirjoittajaa, jotka kirjoittavat uskonasioista, ja itsekin jatkossa niistä kirjoittaisin, mutta että saataisiin enemmän sisältöä blogiin, olisiko aivan järkyttävää että välillä julkaisisin jotain kevyempää? Hyvässä Hengessä, kuitenkin. :) Ajatuksia?

2.5.2015

Rakkauslaulu

25.4.2014 kävelin kotipaikkakuntani kirkkoon ja sanoin tahdon. Kyllä kiitos, minä tahdon sinut. Sulhaseni oli näkymättömissä, vieraat puuttuivat ja hääpukuakaan minulla ei ollut. Itkin, kuten klassisesti morsian yleensä. Kotona söin juhla-aterian yhdessä rakkaimpieni kanssa. Sain onnitteluja ja minulle toivotettiin siunausta. 

Ensimmäinen vuosi oli, noh, ensimmäinen vuosi. En tuntenut Sulhastani kunnolla, mutta Hän tunsi minut kokonaan ja täysin, mikä yhdessä Hänen toisinaan vaikeasti saavutettavissa olevaan läsnäoloonsa yhdistettynä sai minut raivon partaalle. Sulhaseni yritti taivutella minua, minä pistin vastaan. Hän kertoi rakkaudestaan, mutta minä en halunnut kuunnella. Ajattelin olevani niin rikkinäinen, ettei Hän voisi rakastaa minua täysillä. Samalla piti kuitenkin elää normaalia arkea, mikä teki suhteestamme hieman hankalaa. 

Oli meillä hyviäkin hetkiä, joiden aikana sain kokea hänen ylitsevuotavan rakkautensa nin, että sydämessäni tunsin sen. Rakastin pyöräillä Hänen kanssaan, koska silloin oli helppo puhua, kun sai tehdä jotakin muuta. Kun ajoin aukeilla paikoilla, lauloin Hänen mahtavuudestaan ja lauluni kaikui pelloilla. 

Hankalat ajat olivat pimeitä, mustia ja täynnä epätoivoa, Luulin Hänen jo jättävän minut, hylkäävän minut kokonaan, mutta vähitellen Hän taivutteli minut uskomaan omaan hyvyyteensä rajujakin keinoja käyttäen. 

Nykyään meillä menee hyvin. Myönnän, että minä olin se hankala osapuoli. Hän oli täydellinen ja virheetön, ja vaikka hän näki huonouteni, hän tuli ja pelasti. Sulhaseni on ylivertainen, paras, Pelastajani. Olen oppinut kuuntelemaan häntä. 

Heh, kuulostaa kliseiseltä, mutta onnemme salaisuus ovat kuuntelu ja keskustelu

Sulhaseni on Jeesus. 


Laulujen laulu, 1:2-4

7.4.2015

Pääsiäisoivallus 2015

Minulla on muutaman vuoden ajan ollut traditiona valmistautua pääsiäiseen jonkinlaisen paaston muodossa. Nelisen vuotta sitten pidin 40 päivän Facebook-paaston (suosittelen kaikille lämpimästi!!), jotta voisin rauhoittua paastonajan sanoman äärelle. Pari vuotta sitten pidin herkkupaaston eli pidättäydyin kaikenlaisten herkkujen syömisestä paaston ajaksi (poikkeuksena juhlatilaisuudet, joissa soin itselleni yhden kakkupalan tai vastaavan). Samalla vähensin vehnän syöntiä. Viime vuonna puolestani omistin jo älypuhelimen ja valitsin Raamattusovelluksesta lukusuunnitelman, johon kuului lyhyehkön hartaustekstin ja Raamatunjakeiden  lukeminen päivittäin paastonajan pääsiäiseen saakka. 

Kaikki edellämainitut ovat olleet hyviä tapoja valmistautua pääsiäiseen, laskeutua paastoon ja hiljentyä perimmäisten asioiden, kuten Kristuksen sovitustyön, äärelle. En kuitenkaan voi olla huomaamatta jälkeenpäin, että niistä, kuten monista muistakin asioista elämässäni, tuli mekaanista suorittamista. Tunnustan, että saatoin tuntea jopa pienoista ylpeyttä: MINÄ pidän paaston ja olen syömättä herkkuja. Ai sinä kehtaat syödä hampurilaisia, etkö ajattele nokkaasi pidemmälle? MINULLA on Raamattusovelluksen lukusuunnitelma, jota luen päivittäin tunnollisesti. Mitäs te muut teette? MINÄ olen tarpeeksi vahva sortumatta Facebookin tsekkailuun 40 päivän ajaksi. Voi pojat, ansaitsisin mitalin tästä hyvästä, kiitosta ja kunniaa! 

Tämä ylpeyden ääni oli hyvin pieni ja hiljainen, mutta haitallinen. Ylpeys ja omahyväisyys on synti, ja hiljattain olen saanut huomata, että kiitos ja kunnia kuuluvat ainoastaan Jeesukselle, vapahtajallemme.
"Onko sinulla mitään, mitä et ole saanut lahjaksi? Jos kerran olet saanut kaiken lahjaksi, miksi ylpeilet niin kuin se olisi omaa ansiotasi?" (1. Kor. 4:7)

Mutta niin, se oivallus. 

Tämä kevät ja erityisesti viime viikot ovat olleet itselleni äärimmäisen raskasta ja vaikeaa aikaa. En halua mennä yksityiskohtiin, mutta voin paljastaa sen verran, että olen saanut maistaa kärsimystä, piinaa ja tuskaa. Olen käynyt pohjalla. Synkimpinä hetkinäni olen kokenut olevani mustassa tunnelissa, josta ei ole ulospääsyä. (Onneksi kuitenkin pääsin ennen pitkää siitä tunnelista valoon, Jumalan kiitos.)

Tällaisessa olotilassa kaikki paastonajan suunnitelmat ja/tai suoritukset ovat olleet mahdottomia ja valuneet viemäriin. Olen syönyt mitä sattuu. Olen mässäillyt pizzalla, syönyt pullaa kahvin kanssa, roikkunut Facebookissa ja jättänyt tyystin huomiotta kaikki Raamattusovelluksen lukusuunnitelmat. Olen  elänyt pölyn ja sotkun keskellä, koska en ole jaksanut siivota. Kaikki voimani ovat menneet selviytymiseen päivä kerrallaan, joten en ole jaksanut mitään ylimääräistä. En ole voinut suorittaa.

Tiedättekö mitä? Pääsiäinen tuli silti. Pääsiäinen tuli, vaikka minä en tehnyt asian hyväksi yhtään mitään. En päässyt kiillottamaan sädekehääni tai paukuttelemaan henkseleitäni sen johdosta, mitä olen tehnyt paaston aikana. Fariseus minussa karkasi jonnekin kauas. Ei pääsiäisessä ollutkaan kyse minusta, vaan Jeesuksesta!

Sain sen sijaan oppia, että Jumala ei katso suorituksiamme. Hän ei halua, että suoritamme Hänelle yhtään mitään. Me riitämme Hänelle juuri sellaisenaan, vaikka emme koskaan tekisi yhtään mitään. Sain huomata, että Jumala rakastaa minua äärettömästi juuri tällaisenaan - epätäydellisenä, heikkonakin - ja Hän haluaa vain ottaa minut syliin. Hän haluaa todellista yhteyttä meihin ja koko sydämemme, ei suorituksiamme.

Tänä pääsiäisenä opin, että olen Jumalan rakas ja arvokas tytär silloinkin, kun vain olen
Tänä pääsiäisenä opin, että Jumalalle ei voi suorittaa, sillä emme voi ansaita pelastustamme tai Hänen rakkauttansa teoilla.
Tänä pääsiäisenä opin, että voin laittaa toivoni ainoastaan Jumalaan enkä mihinkään maalliseen, kuten rahaan. 
Tänä pääsiäisenä opin, että armo riittää: armo ja pyyteetön rakkaus Isältämme.

Olkaa siunattuja ja ennen kaikkea LEVÄTKÄÄ Kristuksessa!

T. Mirjami

3.4.2015

Joh. 3: 16


29.3.2015

Jumala ei puhu minulle




Otsikon ajatus on aika provosoiva. Ja hävetty. Kukapa kehtaisi myöntää, ettei Kaikkivaltias, Herra, Suurin Rakkaus, puhu minulle. Että Hän ei anna ainuttakaan viestiä minulle, eikä vastaa rukouksiini. Kuinka monelle se kertoisi sitä, ettei ole rakastettu? Kuinka monelle se kertoisi Jumalan välinpitämättömyydestä tai jonkinasteisesta skitsoudesta; miksi Auttajani ei vastaa, vaikka tietää minun tarvitsevan sitä? 

Onko Jumala skitso? Vai olisiko vika sittenkin ihmisessä? Oman kokemuksen myötä voin sanoa, että vika on yleensä, valitettavasti, minussa. Jumalassa ei ole mitään vikaa. Yleensä vain ihmisen taito kuunnella Jumalan ääntä on heikentynyt tämän maailman pyörteessä. Kuinka useasti olisin voinut kuulla Herran äänen, jos olisin hiljentynyt Hänen silmiensä eteen ja keskittynyt kuuntelemaan, mitä sanottavaa  Hänellä on. Ja vaikkei olisi ollutkaan mitään erityistä, olisin voinut huomata, kuinka kaikki on jo sanottu Raamatussa. Se on täynnä Jumalan pyhää sanaa, jonka kautta Hän puhuu minulle aina, kun haluan ottaa sen vastaan. 

Ja eikö juuri tämä hetki tässä, ole Jumalan puhetta minulle. Istun turvallisesti oman kotini sohvalla, liedellä hautuu puuro, ja minulla on hyvä olla. Eikö Jumala haluaisi sanoa minulle, että olet arvokas. Olet rakastettu, minä välitän sinusta. Välitän sinusta niin paljon, että olen antanut sinulle tätä kaikkea materiaalista hyvää ja vielä jotain paljon parempaa, ikuisen elämän Poikani kautta. 

Kiittämättömyys saa kuuroksi Jumalan äänelle. Jos en näe mitään hyvää ympärilläni, enkä ole kiitollinen kaikesta, mitä minulla jo on, minusta tulee kiittämätön ja kuvittelen Jumalan hylänneen minut. Kuitenkin kaikki, mitä minulla on, on valtavaa Jumalan siunausta, Olen saanut enemmän kuin olen voinut kuvitella. Nyt minun tehtäväni on tulla Jumalan eteen, kiittää ja ylistää häntä, ja avata sydämeni hänen äänelleen. 

Siunattua tulevaa viikkoa.

21.3.2015

Uskomaton nainen


Olen kuullut otsikon sanat lukuisia kertoja kylmällä ja kovalla äänenpainolla. Silloin en ole osannut tehdä jotakin, ymmärtänyt tehdä jotakin tai olen mokannut jotakin. Jotakin, jota isäni minulta odotti ja vaati. Joka kerta petyin itseeni ja lupasin mielessäni, että seuraavan kerran osaan kun isäni pyytää. En silti koskaan tuntunut riittävän. Nuo sanat satuttivat enemmän kuin jokin tavallinen haukkumasana. Olin ollut isälleni pettymys naisena. Ihailin vahvoja naisia ympärilläni, äitiäni ja mummoani. He olivat naisia, joilla oli vahva oma mielipide ja kyky huolehtia muista, mutta silti he olivat herkkiä ja kauniita. Halusin olla kuten he, yhtä menestyksekäs naisena olemisessa.

Sydämeni kääntyi ympäri kun kuulin nuo sanat mieheni suusta minulle osoitettuina. Olinko tuottanut hänelle pettymyksen? Mitä olin tehnyt väärin? Kuitenkin syli jossa olin ja äänenpaino jolla hän sanoi nuo sanat kielivät jotain aivan muuta kuin pettymystä. Nieleskelin hetken ja pohdin hänen sanojensa merkitystä ja viestiä. Tokaisullaan hän halusi ilmaista tyytyväisyyttä ja onneaan. Olinkin onnistunut naisena, naiseudessa. En ollutkaan pettymys. Sydämeeni levisi lämpö. Jumalani oli antanut minulle rukousvastauksen mieheni kautta. Vihaamani sanat muuttuivat suuremmaksi kehuksi kuin olin koskaan aiemmin saanut.

Olin muutoman viikon rukoillut Jumalalta sitä että hän näyttäisi minulle kauneuteni. Sen kauneuden, jota naiset eivät usko itsessään olevan. Rukoilin myös, että Jumalani näyttäisi minulle haavani jota syvällä sisimmässäni kannan, rukoilin tuolle haavalle parannusta. Käännyin näissä asioissa vihdoin Jumalan puoleen ja sain vastauksen, jota en ollut ilman rukousta keneltäkään saanut. Jumala käänti minulle kamalat sanat ihastuttavaksi kehuksi, rakkaudenosoitukseksi. Hän näytti haavan, jonka nuo sanat olivat tehneet ja Hän paranti tuon haavan samoilla sanoilla. Jumala sanoi minulle ensin mieheni kautta "uskomaton nainen" ja sitten vielä myöhemmin rukouksessa nuo sanat uudelleen. Sain kokea suurta lämpöä ja rakkautta Jumalaltamme.

Sinä, sinä nainen siellä - Olet uskomaton. Olet uskomaton nainen! Pyydä Jumalaa näyttämään myös sinulle kauneutesi ja ota tuo lahja vastaan kun hän sitä tarjoaa. Pyydä Jumalaa näyttämään haavasi ja anna hänen parantaa ne. Eheydy, kasva Jumalan naiseksi. Hän haluaa olla suhteessa meihin. Hän haluaa näyttää meille millaisia aarteita me olemme - kunhan me vain pyydänne sitä. Rakasta Herraa Jumalaasi koko mielestäsi ja sielustasi. Rukoilen, että Jumala näyttäisi sinulle kuinka uskomaton nainen oletkaan. Rauhoitu Hänen puoleensa ja kuuntele mitä Hänellä on sanottavaa. Et tarvitese miestä rinnallesi saavuttaaksesi jotain suurta naiseudessa tai naisena olemisessa. Tarvitset vierellesi Jumalan. 

19.3.2015

Pään täydeltä ylpeyttä kiitos, maksan parisuhteellani!

Yhtenä aamuna mieheni oli mielestäni todella ärsyttävä. Hänen omasta viivyttelystään johtuen jouduin oman menoni uhalla hoitamaan homman, jonka hän oli luvannut tehdä. Homman hoidettua lähdin kotoa ovet paukkuen. Kuinka hän saattoi olla tuollainen minua kohtaan? Petti lupauksensa koska teki jotain aivan epäolennaista! Olin todella vihainen ja loukkaantunut.
Bussissa istuessani pyörittelin asiaa ja tuhisin. Taas oli päivä pilalla. Minä en ottaisi häneen yhteyttä ennen kuin hän pyytäisi anteeksi ensin.

Aloin miettiä parin viikon takaista parisuhdekurssia jossa olimme olleet päähäni jysähti ajatus: Onko tässä mitään järkeä? Miksi tahdon välttämättä pitää kiinni tästä vihan ja loukkaantumisen tunteesta? Oliko tämä riita taas sen arvoinen, että sitä kannattaa hautoa? Tein tietoisen päätöksen ja nielin ylpeyteni. Otin puhelimeni käteen ja kirjoitin miehelleni anteeksipyynnön siitä että olin lähtenyt kotoa vihaisena. Lisäksi kerroin, että minua harmitti se, mitä aamulla oli tapahtunut. Mies vastasi anteeksipyynnöllä ja kertoi olevansa pahoillaan. Lähetimme toisillemme sähköiset suukot ja sydämet. Ja se siitä! Riita oli sovittu! Ja itse sopimiseen meni noin 5 minuuttia. Kylläpä oli mukava ja kevyt sinä päivänä palata kotiin kun siellä ei odottanutkaan selvittämätön sotku.

Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä, kuinka paljon paremmin me ihmiset voisimme ratkoa konflikteja jos emme olisi niin halukkaita pitämään kiinni loukkaantumisistamme ja ylpeydestämme. Olemme ikään kuin rakastuneet vihan tunteeseen. "Minua on loukattu, joten mökötän niin kauan että toinen pyytää anteeksi." Totta kai saa loukkaantua kun aihetta on, mutta mykkäkoulu ei ratkaise mitään. Se vain tiukentaa solmuja entisestään. Parasta on laskeutua ylpeyden korokkeelta ja ehdottaa riidan sopimista. Hyvin usein myös loukkaantuneella osapuolella on jotain, mitä hän voi pyytää anteeksi.



Jos on oppinut huonoon riitelymalliin, jossa riidat saattavat mökötyksen ja ylpeyden takia venyä päivien mittaisiksi on hyvä miettiä, olisiko siitä aika opetella pois. Me teimme mieheni kanssa päätöksen, että sovimme riidat heti. Vaikka olisi kuinka ikävää ja olo kiukkuinen, se ei kuitenkaan ole sen arvoista että sille kannattaisi omaa avioliittoaan uhrata. Olen itse ajatellut sen niin, että näytän ärsyttäville tunteille pitkää nenää. Halaan miestäni vaikka vielä tekisi vähän mieli polkea jalkaa. Kosketus tai halaus rakkaalta puolisolta sulattaa usein ne inhottavimmatkin kiukun tunteet. Samalla saa varmuuden siitä, että toinen rakastaa edelleen, vaikka riidelläänkin.

Seuraavan kerran kun riidan seurauksena haudot vihaa ja mahdollisesti pidät mykkäkoulua, mieti hetki: Onko tämä sen arvoista että tahdon riskeerata parisuhteeni? Jos todella rakastan häntä jonka kanssa riitelen ja tahdon kehittää suhdettani hänen kanssaan paremmaksi, onko tämä oikea tapa? Tahdon että hän ymmärtää kuinka loukkaantunut olen, mutta ymmärtääkö hän todella tätä kautta? Mitä jos nielisinkin ylpeyteni, avaisin suuni ja kertoisin miltä minusta tuntuu? Voisinko antaa hänelle mahdollisuuden pyytää ja myös saada anteeksi? Voisiko hän olla sen arvoinen ja paljon enemmänkin?


Rakkaudella, 

Viida.


11.3.2015

Mitä rakkaus on?

Nyt paloi käämi. (Pohjaksi tähän tekstiin voitte lukea kirjeen äidiltä lapsilleen täältä. Viittaan siihen välillä.)

Ei varmaan ole yhtään aikuista ihmistä Suomen saatikka yhdenkään Länsimaan kamaralla, joka ei olisi tietoinen 50 Shades of Greysta. Tuosta ihmisen syvimpiä sielun ajatuksia ja romanttisia, herkkiä hetkiä pursuavasta kahden ihmisen kauniin rakkaustarinan kertovasta ihanaakin ihanammasta kirjasta ja elokuvasta, jonka juoni saa jokaisen kirjailijan kihisemään kateudesta.

No. Ihan tekisi mieli kiroilla. 

Edellä kirjoittamani vaikuttaa olevan yleinen mielipide. Ja minua oksettaa. Itse en ole lukenut kirjaa enkä katsonut elokuvaa enkä aiokaan.  Etenkään, kun luin Michelle Lewsenin tekstin, jossa kerrotaan elokuvasta. Ja siksi, etten kaipaa elämääni pornoa missään muodossa.

Olen jo vuosia miettinyt, mikä tätä maailmaa vaivaa, mutta tämä 50 Shades katkaisi kamelin selän. Elokuvaa kaupataan eroottisena rakkaustarinana, vaikka rakkaus on siitä kaukana. Seksistä ja rakkaudesta on tullut keskenään synonyymejä. Naistenlehtijuttu otsikolla "Kuinka parantaa rakkauselämääsi?" ei anna neuvoja terveen parisuhteen ylläpitoon, vaan seksin harrastamiseen. Joka paikassa tingataan ihmisen oikeudesta rakastaa, mutta todellisuudessa puhe on usein ihmisen oikeudesta harrastaa seksiä haluamansa ihmisen tai asian kanssa missä, milloin ja miten vain. Esimerkiksi tämä esineiden kanssa seurustelu. Ennen siitä olisi viety psyykkiseen hoitoon, mutta nykyään mikä tahansa on tervettä ja sallittua mainitsemalla sanat rakkaus ja seksuaalisuus. Luin eilen Deutsch Perfektistä (1/2015) jutun, jossa puhuttiin aikuisten ihmisten oikeudesta harrastaa seksiä sisarustensa tai muiden perheenjäsenten kanssa.

Mitvit?

Media tunkee seksiä joka paikkaan. Seksikkyydestä on tullut uusi musta. Millään muulla ei ole väliä, kunhan näytät ja kuullostat ja vaikutat mahdollisimman seksikkäältä. Paljasta pintaa pitää näkyä ja pitää olla "rohkea". Etenkin, jos olet nainen. Julkkikset puhuvat seksisuhteistaan ja orgasmeistaan ja ensimmäiset asiat mitä naiselta haastattelussa kysytään liittyvät tavalla tai toisella seksiin, rintoihin tai alapäähän. Melkeinpä, vaikka näyttelijätär olisi 12-vuotias. Sitten ollaan niin tekopyhiä että ja kauhistellaan, että mihin tämä maailma on menossa jos joku alle 18-vuotias näyttelijättärenalku  julkaisee itsestään kuvan, jossa makaa sängyllä. Lapsille tuputetaan seksiä ja seksuaalisuutta jo ennen, kuin he sitä siinä kaavassa ymmärtävät kuin mitä se laajimmillaan on. 

[lähde]

Eniten minua ärsyttää se, että seksiä kaupitellaan nimikkeellä rakkaus ja se sidotaan tiiviisti rakkauteen. Rakkaus ja seksi eivät ole synonyymejä. Rakkautta voi olla ilman seksiä. Mieti omalle kohdallesi. Rakastat vanhempiasi, sisaruksiasi, ystäviäsi ja kissaasi, mutta et edes halua ajatella seksiä samassa lauseessa heidän kanssaan. Seksiä voi olla ilman rakkautta. Harvassa ne, jotka pystyvät ja haluavat pidättyä nykymaailman seksitulvassa yhden yön jutuista. Pointsit niille, yksiavioisuus kannattaa. Seksi ilman rakkautta ei sitä paitsi aina tarkoita seksiä, johon kumpikin osapuoli olisi suostuivainen. Silti raiskaus kuvataan 50 Shades of Greyssa suureksi intohimon ja rakkauden osoitukseksi. (Tässä kohtaa viimeistään kannattaa lukea yllämainittu kirje).

Seksi on kyllä osa rakkauselämää parisuhteessa. Mieluiten avioliitossa. Silloin, kun tuntee toisen ihmisen perin pohjin, tietää sekä toiveet, pelot että lempijätskimaun, voi alkaa suunnitella sitä yhteistä kanssakäymistä. Seksi ja seksuaalisuus ovat suurimmalle osalle ihmisistä herkkä asia, jonka saa väärinkäytöllä helposti rikki. Eräs kirjailija sanoi, että seksuaalisuus on kuin puun kaarna - jokainen "seksiseikkailu" jättää siihen viillon, ja kun viiltoja on liikaa, ihminen menee rikki. 

Meidän pitäisi opettaa toisillemme ja lapsillemme, mitä rakkaus todella on. Sitä, että halutaan antaa kaikki toisen puolesta ja suojella toista maailman pahuudelta, vahingolta ja tarvittaessa tältä itseltäänkin. Sitä, että se toinen haluaa pitää sinusta huolen ja suojella myös sinua. Meidän pitäisi opettaa toisillemme ja lapsillemme seksistä. Siitä, mikä sen perimmäinen tarkoitus on, ja etenkin siitä, että vain se on sallittua, mihin kumpikin suostuu ja mikä on kummastakin kivaa. Siitä, että jokaisella on oikeus asettaa rajat siihen, mihin itse haluaa. Ja etenkin siitä, että kumppaneiden lukumäärä, seksikokemusten laji ja määrä ja paikka seksikkyystaulukossa eivät ole ihmisarvon ja rakastettavuuden mittareita. Meidän pitää ihmisinä, miehinä ja naisina, äiteinä ja isinä, täteinä, setinä, kummeina, ystävinä pyrkiä rakentamaan maailma, missä lapset ja nuoret saavat kasvaa tasapainoisiksi aikuisiksi ilman henkistä ja fyysistä kasvua vahingoittavaa mediaseksitulvaa ja missä aikuiset saavat elää ilman omituisia ulkonäköpaineita ja seksiodotuksia tasapainoisissa parisuhteissa.

Saarna loppuu, aamen.
[linkki]

9.3.2015

Rakas minä

Olen viime aikoina havahtunut siihen, miten kauhean tyytymätön olen ollut kroppaani jo pitkään. Kamala, löllö maha, lyllyvä takapuoli, isot reidet. Naamassakaan ei kehumista, hiuksista puhumattakaan. Täytyy skarpata, lähteä salille, lakata herkuttelu, mennä kampaajalle, jaksaa panostaa meikkiin aamuisin, hiuksiin myös ja ainiin pitäiskö nyt kuitenki hommata ne säihkyripset ja rakennekynnet, kauniimpia vaatteita, semmosia missä maha ei näy...


--------------------------------------------------STOP!--------------------------------------------------


Olenko ainoa, josta tuntuu siltä, että nykyisin ei juuri kannusteta rakastamaan itseään sellaisena kun on? Joka kauppareissulla nään lehtien kansia, jotka kirkuvat "10 askelta laihempaan elämään!" Sosiaalinen media tuputtaa päivittäin kuvia puolitutuistani salilla, lenkillä tai muuten vain hikoilemassa kauniissa, timmissä kropassaan. Netissä kiertävät mainokset hehkuttavat yksi toisensa jälkeen kuinka "tätä ainetta käyttämällä/tätä hedelmää syömällä/näitä liikkeitä tekemällä saat unelmakropan!" Ja taas joku latasin uuden kuvan itsestään, jossa kasvot ovat virheettömät ja kauniisti meikatut kuin filmitähdillä.

Raaka totuus on, että nämä mainokset, kavereiden postaukset, yleisesti hyväksytty mielipide siitä että "kaikkien tulisi muokata takapuoltaan ja litistää vatsansa" ja huolitellut selfiet vaikuttavat ainakin minuun syvästi ja kipeästi. Minulle elämä sisältää paljon tärkeämpiäkin asioita kuin salilla harjoittelu tai itsensä laittaminen. Se sisältää ainakin aviomiehen, koiran, ystävät, koulun, seurakunnan, musiikin ja vapaaehtoistyön. Nämä kaikki menevät kuntosaliharjoittelun edelle, vaikka kuntosalilla silloin tällöin tykkään käydäkin.

Elämässäni on siis iso ristiriita: tahtoisin kauniin kropan, jota varten minun tulisi tehdä töitä monena päivänä viikossa. Mutta en kuitenkaan halua vapaa-aikani rajoittuvan itsekseni huhkimiseen vain siksi, että näyttäisin hyvältä muiden silmissä. Ja jos lopulta saisinkin sen unelmakropan, olisinko edes silloin tyytyväinen?

Mitä siis teen? 
Katson peiliin uudelleen. Katson itseäni nyt niiden silmälasien läpi, jotka tiedostavat että olen normaalipainoinen. Minussa on naisellista muotoa. Minulla on kauniit kasvot ja silmät jotka olen Luojaltani meikittä saanut. Olen aviomieheni mielestä maailman kaunein nainen. Alan hyväksyä! Alan tietoisesti muistuttaa itseäni siitä, että median ja yhteiskunnan luoma kauneusihanne on keksittyä. Se ei ole ainoa oikea tapa olla olemassa. Ei jokaisen kropan tarvitse olla samanlainen, ei edes voi olla! Oikea tapa olla olemassa on rakastaa kehoaan. Ja jos sinun tapasi rakastaa itseäsi on esimerkiksi keskittyä kuntoiluun, se on mahtavaa! Totta kai itsestään ja terveydestään on myös pidettävä huolta. Mutta meidän täytyy muistaa, että motivaation tulee lähteä omasta sisimmästä. Ei inhosta itseään kohtaan. Ei muihin vertailusta. Ei yhteiskunnan paineesta.

Sinä olet kaunis. Olet arvokas. Kanna itseäsi ylpeydellä. Katso peiliin ja sano: Rakas minä.


3.3.2015

LUOTA!

"Luota!"

Heräsin eräänä aamuna niin, että tämä sana oli ensimmäinen asia mielessäni. Se ei ollut pelkkä sana - se oli kehotus, rohkaisu, muistutus. Sana luota kumahteli mieleni ja sydämeni sopukoissa niin vahvasti, että tiesin sen olevan Jumalalta.

Tämä läksy on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Miksi aika ajoin on vaikeaa luottaa Jumalan huolenpitoon, vaikka Hän sanassaan lupaa huolehtia kaikista tarpeistamme? Miksi on niin helppoa lähteä hosumaan yksin, omassa voimassa, vaikka tietää että Isän hoitaessa kaikki menee paljon paremmin? Mä hoidan, mä hoidan. Jos nyt vielä kokeilen ensin yksin. Ei tässä rukousta tarvita. Suomalainen menee läpi harmaan kiven silloinkin, kun kiven voisi kiertää.

Olen saanut viime aikoina huomata, että usein ne yksinkertaisimmat opetukset ja käskyt ovat Raamatussa vaikeimpia sisäistää. Kuten "luota". On helpompaa koko ajan tehdä jotain kuin jättää murheensa ja koko elämänsä Isän käsiin, koska silloin tuntuu siltä, että MINÄ ITSE kontrolloin elämääni. Minulla on siis ainoastaan illuusio siitä, että ohjaan tätä laivaa, vaikka käytännössä Jumala huolehtii kurssista, peräsimestä ja karikkojen väistämisestä. Niin: on helpompaa tehdä itse kuin luottaa. 


Mutta luottamisessa on suuri siunaus. Kun heittäydymme Herran huolenpidon varaan, siitä tulee niin suuri ilo ja rauha, ettei sitä saa omista ponnisteluista. Ja voi sitä riemua, kun kaikki kääntyy loppujen lopuksi paljon paremmaksi kuin mihin olisi omassa voimassa kyennyt!

Luota siis tänäänkin! Voit aloittaa pienistä asioista, ja ennen pitkään isojakin asioita on helpompaa antaa Jumalan hoidettavaksi. Tätä opettelen itsekin edelleen joka päivä, mutta onneksi minun Opettajani on itse kärsivällisyys.



Luotan siihen, että kesä tulee aikanaan.



2.3.2015

Tie Jumalan sydämeen

Ääk, hui kauhea. Mulla on ollut niin kiire viimeaikoina, että tämä blogikin on unohtunut. Oon tehnyt koulujuttuja enemmän kuin koskaan ennen ja rämpinyt päivät suurinpiirtein puoliunessa läpi. Fiilis kaiken keskellä on kuitenkin ollut pääsääntöisesti hyvä.

Viimeaikoina rukoilu on ollut minulle hankalaa. Olen asettunut aloilleni ja yrittänyt puhua Jumalalle, mutta en ole tiennyt, mitä sanoa. En ole päässyt siihen syvään yhteyteen ja läheisyyteen Jeesuksen kanssa. Rukoukseni ovat jääneet tyhjiksi. Minulla on ollut paljon halua ja toivoa, mutta en ole pystynyt murtamaan sitä jotain muuria, joka on minun sydämeni ja Isän sydämen välillä.

Eilen kuitenkin tapahtui jotain. Asetuin rukoilemaan ja ymmärsin, että tie Jumalan sydämeen ei käy hienoista sanayhdistelmistä tai jonkin kultaisen temppelin rakentamisesta hienoilla puheillaan Herralle. Tie Jumalan sydämeen kulkee totaalisen avautumisen ja rehellisyyden kautta. Raamatunjakeidenkaan luettelusta ei ole mitään hyötyä, ellei niiden merkitystä ole ymmärtänyt eikä niiden kautta sydämessä liikahda yhtään mitään.

Kuitenkin täysin nöyrä ja avoin, Jeesuksen käsivarsille heittäytyminen tuottikin hedelmää. Se vaati uskallusta ja rohkeuttakin myöntää ääneen tunteitansa, omia ajatuksiaan, joita ei ehkä itsekään haluaisi ajatella.

Paras rukous, joka tuo meidät lähelle Jeesusta, olen kokenut olleen tämä lause:"Jeesus, minä tarvitsen sinua."

11.2.2015

"My love is just waiting to turn your tears to roses"

Hei.

On tullut oltua vähän hiljainen viime kuukausina.

On ollut vaikeaa.

Olen maannut sängyssä täristen yön pimeinä tunteina ja vain rukoillut, että se, mikä minua valvottaa, loppuisi.

Olen päivisin ollut syömättä, pala kurkussa, istunut kädet täristen sohvalla viltin alla ja yrittänyt olla itkemättä.

En ikinä uskonut tämän menevän näin.

Ensimmäisessä postauksessani mainitsin paniikkihäiriöni ja siitä johtuneet ongelmat. Oudot tuntemukset palasivat nyt syksyllä, vaikka kaikki oli hyvin. Silti tuntui, ettei mikään ole hyvin, tai että vaikka olisikin, kohta jokin menisi perustavalla tavalla pieleen. Jokaisen koulutehtävän palautus oli tuskaa, jokainen uutinen sai kylmän hien valumaan otsaltani. Tajusin, että nyt kaikki ei ole ok, sisäisesti. Minulla diagnosoitiin yleinen ahdistuneisuushäiriö. Että kun yhdestä pääsee niin toinen tulee.

Nyt aurinko paistaa jo enemmän, sekä oikeasti että vertauskuvallisesti. Taas koettelemusten jälkeen ymmärtää enemmän. Yksi syy henkiselle romahtamiselle oli, etten antanut itselleni piirun vertaa periksi. Piti olla kympin tyttö ja siinä sivussa täydellinen vaimo ja itsenäinen, vahva nainen. En tiedä, mikä korsi katkaisi kamelin selän, mutta nyt jälkikäteen huomaan yrittäneeni ihan liikaa.

Noina vaikeimpina kuukausina ymmärsin ja sain tietää monia asioita. Ymmärsin, kuinka paljon mieheni rakastaa minua ja että hän on todella valmis kulkemaan rinnallani niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Sain tietää, että kotiväelleni ei ole väliä opintomenestykselläni tai sillä, saanko kandinpaperit nyt vai vuoden päästä. Lähipiirini välittää vain siitä, että voin hyvin ja olen onnellinen. Ja yön rukouksista on ollut apua - kaikki murehtimani asiat ovat selvinneet (paitsi kesätyö, mutta kukapa siitä ei tähän aikaan vuodesta stressaisi. Kaikki aikanaan). Pystyn näillä näkymin aloittamaan ensi syksynä maisteriopintoni kuten suunittelin ja elämä jatkuu vaikka jokin menisi pieleen. Isä on pitänyt huolta ja tulee pitämään jatkossakin - se on varmaa. Minä selviän kyllä.

[Lähde]

22.1.2015

Perustus voi olla vain Jeesus Kristus

Nuoren uskonelämäni varrella olen monta kertaa langennut siihen inhimilliseen ansaan, johon melkein jokainen uskova joskus lankeaa, eli uskon suorittamiseen omilla voimilla. Silloin yrittää rukoilla omilla voimilla, selvitä omilla voimilla, kasvaa uskossa omilla voimilla ja auttaa itse itseään. Se ei ole kuitenkaan se, mitä Jumala sinulta tahtoo. Hän tahtoo olla elämässäsi ja auttaa sinua.

Itse olen konkreettisesti huomannut, että Jumalan avulle tulee todella antautua. Pitää jättää kaikki oma suorittaminen ja omat teot. Tulee hyväksyä se, että ei itse kykene kaikkeen. Sinun tulee tyhjentyä, jotta Jeesus sinussa saisi kasvaa.

"Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa, minun sieluni, sillä häneltä tulee minun toivoni. Hän yksin on minun kallioni, minun apuni ja turvani: en minä horju." Ps. 62:6-7

Psalmi kuvaa kauniisti sitä, miten vain Jumala voi olla elämämme perusta, niin että kasvamme Hänen rakkauteensa ja toivoonsa. Meidän tulee odottaa, hiljentyä Jumalan eteen ja kuiskata:"Jeesus, tässä olen ja annan kaiken. Haluan kasvaa sinun Rakkauteesi. Anna minulle Henkeäsi."

Päästä Jumala, Isämme ja Pelastajamme, kokonaan elämääsi ja anna hänen hallita kaikkea. Kuuntele häntä, kun Hän nuhtelee ja neuvoo sinua, ja antaudu Hänen syleilyynsä, kun Hän hellii sinua ilolla ja läheisyydellä.

16.1.2015

Onneni ei ollutkaan muiden onni



Kaksi vuotta sitten rakastuin ja opin aivan uudella tavalla mitä rakastaminen, toisen eteen tekeminen ja ystävyys tarkoittavat. Rakkauden myötä kasvoi rinnalleni uusi paras ystävä ja parempi puoliskoni. Tunsin hänen täydentävän niitä ominaisuuksia minussa, jotka muuten olisivat vajavaisia. Neljä kuukautta sitten vastasin elämäni tähän mennessä suuriimpaan kysymykseeni "Mennään!!". Vastaus tuli luonnostaan ja se sytytti sisälleni suuren ilon ja lämmön. Vatsan pohjassa kihelmöi samalla kun mieleni täytti varmuus, tätä halusin, haaveilin ja sain. Kahteen vuoteen olemme saaneet kokea paljon hienoja maistiaisia siitä, mitä loppuelämä on tuomassa tullessaan.

Elimme onnellisessa kuplassa jonkin aikaa kihlauksen jälkeen. Kun koitti päivä kertoa vanhemmilleni, sydämeni pamppaili ja mieleni teki perääntyä. Olin valinnut oman tieni, hyvin erilaisen kuin vanhempani olivat minulle toivoneet ja mitä he olivat itse kulkeneet. Kun pääsin heidän eteensä mieleeni kuitenkin tuli rauha; teen oikein. Ensimmäinen reaktio oli positiivinen, vastaan tuli halauksia ja melko onnelliselta näyttäviä hymyjä. Pian kuitenkin huomasin tuottaneeni pettymyksen, suurta sitoutumistani ei pidetty viisaana ikäni takia ja epäilystä tuotti ettemme ole vielä asuneet yhdessä. 



Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaisia Herraa totellen, sillä se on oikein. 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi' on ensimmäinen käsky, johon liittyy lupaus: 'jotta menestyisit ja eläisit kauan maan päällä'. 
Ef. 6:1-3


Paavalin kehotus muistuttaa meitä siitä tosiasiasta, että tämä käsky on voimassa vielä uuden liiton aikana. Tuntuu pahalle, etteivät vanhempani seiso valintani takana. Tuntuu etten ollut heille kuuliainen, tuntuu etten kunnioittanut heitä niinkuin minun kuuluisi. Valitsin kyselemättä oman tieni, lähdin suuntaan joka tuntui minusta parhaalle. He pitävät kumppanistani hyvin paljon, mutta silti en osannut tehdä heidän mielensä mukaan. Vanhempani rakastavat minua. He tahtovat aidosti parastani. Rakastan heitä. Rikoin kuitenkin heidän tahtoaan vastaan tietoisesti ja vielä näin suuressa asiassa. Rikoin heitä vastaan, rikoinko Jumalaanikin vastaan?

Avasin nyt kuitenkin omat siipeni, rukoilin, seurasin Jeesusta ja sydäntäni. Tunnen tehneeni oikein. Tunnen meneväni oikeaan suuntaan. Tunnen kipua siitä, etten voi täyttää kaikkia vanhempieni toiveita. Rukoiltuani olen kuitenkin ymmärtänyt ettei Jumalan tahto ole, että tekisin kaiken vanhempieni mielen mukaisesti. Tunteeni vahvistui, että toimin oikein. Voin samalla kunnioittaa vanhempiani, että seurata omaa polkuani. Kuuliaisuuteen ja kunnioittamiseen riittää, että kuuntelen heidän mielipiteitään ja kunnioitan niitä. Riittää että annan heille mahdollisuuden vaikuttaa tekemisiini, mutta minun ei tarvitse antaa heidän päättää. Ensimmäistä kertaa tunnen hallitsevani elämääni ja olevani vapaampi kuin koskaan, vaikka nimettömässä kiilteleekin sormus.