7.4.2015

Pääsiäisoivallus 2015

Minulla on muutaman vuoden ajan ollut traditiona valmistautua pääsiäiseen jonkinlaisen paaston muodossa. Nelisen vuotta sitten pidin 40 päivän Facebook-paaston (suosittelen kaikille lämpimästi!!), jotta voisin rauhoittua paastonajan sanoman äärelle. Pari vuotta sitten pidin herkkupaaston eli pidättäydyin kaikenlaisten herkkujen syömisestä paaston ajaksi (poikkeuksena juhlatilaisuudet, joissa soin itselleni yhden kakkupalan tai vastaavan). Samalla vähensin vehnän syöntiä. Viime vuonna puolestani omistin jo älypuhelimen ja valitsin Raamattusovelluksesta lukusuunnitelman, johon kuului lyhyehkön hartaustekstin ja Raamatunjakeiden  lukeminen päivittäin paastonajan pääsiäiseen saakka. 

Kaikki edellämainitut ovat olleet hyviä tapoja valmistautua pääsiäiseen, laskeutua paastoon ja hiljentyä perimmäisten asioiden, kuten Kristuksen sovitustyön, äärelle. En kuitenkaan voi olla huomaamatta jälkeenpäin, että niistä, kuten monista muistakin asioista elämässäni, tuli mekaanista suorittamista. Tunnustan, että saatoin tuntea jopa pienoista ylpeyttä: MINÄ pidän paaston ja olen syömättä herkkuja. Ai sinä kehtaat syödä hampurilaisia, etkö ajattele nokkaasi pidemmälle? MINULLA on Raamattusovelluksen lukusuunnitelma, jota luen päivittäin tunnollisesti. Mitäs te muut teette? MINÄ olen tarpeeksi vahva sortumatta Facebookin tsekkailuun 40 päivän ajaksi. Voi pojat, ansaitsisin mitalin tästä hyvästä, kiitosta ja kunniaa! 

Tämä ylpeyden ääni oli hyvin pieni ja hiljainen, mutta haitallinen. Ylpeys ja omahyväisyys on synti, ja hiljattain olen saanut huomata, että kiitos ja kunnia kuuluvat ainoastaan Jeesukselle, vapahtajallemme.
"Onko sinulla mitään, mitä et ole saanut lahjaksi? Jos kerran olet saanut kaiken lahjaksi, miksi ylpeilet niin kuin se olisi omaa ansiotasi?" (1. Kor. 4:7)

Mutta niin, se oivallus. 

Tämä kevät ja erityisesti viime viikot ovat olleet itselleni äärimmäisen raskasta ja vaikeaa aikaa. En halua mennä yksityiskohtiin, mutta voin paljastaa sen verran, että olen saanut maistaa kärsimystä, piinaa ja tuskaa. Olen käynyt pohjalla. Synkimpinä hetkinäni olen kokenut olevani mustassa tunnelissa, josta ei ole ulospääsyä. (Onneksi kuitenkin pääsin ennen pitkää siitä tunnelista valoon, Jumalan kiitos.)

Tällaisessa olotilassa kaikki paastonajan suunnitelmat ja/tai suoritukset ovat olleet mahdottomia ja valuneet viemäriin. Olen syönyt mitä sattuu. Olen mässäillyt pizzalla, syönyt pullaa kahvin kanssa, roikkunut Facebookissa ja jättänyt tyystin huomiotta kaikki Raamattusovelluksen lukusuunnitelmat. Olen  elänyt pölyn ja sotkun keskellä, koska en ole jaksanut siivota. Kaikki voimani ovat menneet selviytymiseen päivä kerrallaan, joten en ole jaksanut mitään ylimääräistä. En ole voinut suorittaa.

Tiedättekö mitä? Pääsiäinen tuli silti. Pääsiäinen tuli, vaikka minä en tehnyt asian hyväksi yhtään mitään. En päässyt kiillottamaan sädekehääni tai paukuttelemaan henkseleitäni sen johdosta, mitä olen tehnyt paaston aikana. Fariseus minussa karkasi jonnekin kauas. Ei pääsiäisessä ollutkaan kyse minusta, vaan Jeesuksesta!

Sain sen sijaan oppia, että Jumala ei katso suorituksiamme. Hän ei halua, että suoritamme Hänelle yhtään mitään. Me riitämme Hänelle juuri sellaisenaan, vaikka emme koskaan tekisi yhtään mitään. Sain huomata, että Jumala rakastaa minua äärettömästi juuri tällaisenaan - epätäydellisenä, heikkonakin - ja Hän haluaa vain ottaa minut syliin. Hän haluaa todellista yhteyttä meihin ja koko sydämemme, ei suorituksiamme.

Tänä pääsiäisenä opin, että olen Jumalan rakas ja arvokas tytär silloinkin, kun vain olen
Tänä pääsiäisenä opin, että Jumalalle ei voi suorittaa, sillä emme voi ansaita pelastustamme tai Hänen rakkauttansa teoilla.
Tänä pääsiäisenä opin, että voin laittaa toivoni ainoastaan Jumalaan enkä mihinkään maalliseen, kuten rahaan. 
Tänä pääsiäisenä opin, että armo riittää: armo ja pyyteetön rakkaus Isältämme.

Olkaa siunattuja ja ennen kaikkea LEVÄTKÄÄ Kristuksessa!

T. Mirjami

3.4.2015

Joh. 3: 16