Elämäntapainventaario

Hei kaikki!

Blogi on elänyt kesän ajan pientä hiljaiseloa, mutta toivon mukaan syksyn mukanaan tuomat rutiinit auttavat taas saamaan tännekin vähän eloa. Itse olen ollut kiireinen töissä, ja vapaa-aikani olen halunnut viettää muualla kuin koneella istuen.

Seuratessani muutamia ystäviäni Instagramissa huomasin heidän osallistuvan erääseen haasteeseen nimeltä #getlovedup. Itse en Instagram-tilini tietoja täällä jakele, enkä kuvamielessä aio osallistua tätäkään kautta, mutta ainakin ensimmäisten päivien aikana haasteessa on mietitty asioita, joita jokaisen olisi hyvä pysähtyä silloin tällöin miettimään elämässään. Ajattelin siksi kirjoittaa niistä tänne.

Ensimmäisen päivän haaste on elämäntapainventaario. Tarkoituksena on miettiä, minkä pisteen väliltä 1-10 antaisi itselleen elämänalueilla ihmissuhteet, terveys, ura ja hengellisyys.

Olen tällä hetkellä aika tyytyväinen elämääni, ja siksi omat pisteeni olivat aika korkeat. Kerron niistä nyt lisää.

Ihmissuhteissa antaisin itselleni numeron 7/10. Olen viime aikoina toiminut välillä itsekkäästi ja aiheuttanut harmaita hiuksia lähipiirilleni. Minun olisi tärkeä niellä temperamenttini, hymyillä vaikka ärsyttää ja yrittää käyttäytyä ikäni ja asemani mukaisesti tilanteessa kuin tilanteessa. Minun tulisi muistaa kohdella lähimmäistäni niin kuin itseäni myös niissä pienimmissäkin tilanteissa, ja jos joku käyttäytyy minua kohtaan epäoikeudenmukaisesti, ei se tarkoita, että minun tulee vastata käytökseen samalla mitalla.

Terveydelle antaisin myös numeron 7/10. Olen kesän aikaan syönyt huonosti, korvannut terveelliset ateriat pelkällä ilmalla tai jollain epäterveellisellä välipalalla tai herkulla. Olen nukkunut välillä miten sattuu enkä ole kuunnellut kehoani tarpeeksi. Kuitenkin olen huomannut huonot tapani ja yrittänyt muuttaa niitä, alkanut mennä nukkumaan aiemmin ja alkanut liikkua enemmmän ja säännöllisemmin. Olen alkanut myös syömään säännöllisesti aamupalaa ja tarkkailemaan herkuttelun määrää.

Uralle antaisin numeron 8/10. Olen tehnyt töissä parhaani ja etsinyt keinoja parantaa työskentelytapojani ja tehostaa työpanostani. Lasken mukaan tähän kohtaan myös opintoni, joihin minun pitäisi jo alkaa valmistautua - ensimmäiset luennot alkavat syyskuun alussa, ja kieltenopiskelijana olisi tärkeä hieman kerrata kielioppia ja tutkia materiaalia jo etukäteen.

Hengellisyydelle antaisin jopa numeron 9/10. Jumalasuhteeni on ollut hyvä ja koen itseni läheiseksi Isän kanssa. Olen löytänyt itselleni sisäistä rauhaa ja oppinut paremmin luottamaan siihen, että Isä hoitaa huolehtimisen puolestani. Haluaisin syventyä Raamatun tutkimiseen enemmän ja löytää itselleni tulevana syksynä oman hengellisen piirin tältä uudelta paikkakunnalta. Koen itseni hieman irralliseksi, kun en ole löytänyt vielä itselleni sopivaa seurakuntayhteyttä ja uskovaisten ystävien ryhmää.

Pyydän nyt sinua, hyvä lukija, tarttumaan kynään ja paperiin tai avaamaan kirjoitusohjelman tietokoneella ja miettimään näitä aiheita myös itse. Suositeltavaa olisi tehdä pieni elämäntapainventaario kerran kuussa, jotta pystyt käyttämään energiasi parhaalla mahdollisella tavalla hyvinvointiasi ajatellen. Hyvää elokuuta, hyviä koulun- ja työnalkuja ja viimeisiä kesäloma- tai kesätyöhetkiä. Olkoon syksynne siunattu!

Anna

Kiitollinen + kysymys

Viime kuukaudet ovat kohdelleet minua hyvin. Kirjoitan yleensä vain silloin, kun menee huonosti, joten inspiraatio on ollut vähäistä. Vähän tunnen syyllisyyttä, kun en ole kirjoittanut aikoihin.

Viime aikoina on ollut paljonkin stressinaihetta, mutta kaikki on onnistunut hyvin ja kääntynyt parhain päin, kiitos Isälle siitä. Toivon, että jatkossakin elämä kohtelee minua yhtä hyvin.

[lähde]

Minulla olisi vielä kysymys. Tosiaan kun minun kohdallani tämä kirjoittaminen vähän takkuaa välillä, pitäisittekö siitä, että minä julkaisisin välillä jotain maallisempia tekstejä? Ajatuksia jostain muustakin kuin uskosta, vaikka välillä ihan arkisista asioista kuten leivonnasta tai käsitöistä? Meillä on täällä monta kirjoittajaa, jotka kirjoittavat uskonasioista, ja itsekin jatkossa niistä kirjoittaisin, mutta että saataisiin enemmän sisältöä blogiin, olisiko aivan järkyttävää että välillä julkaisisin jotain kevyempää? Hyvässä Hengessä, kuitenkin. :) Ajatuksia?

Rakkauslaulu

25.4.2014 kävelin kotipaikkakuntani kirkkoon ja sanoin tahdon. Kyllä kiitos, minä tahdon sinut. Sulhaseni oli näkymättömissä, vieraat puuttuivat ja hääpukuakaan minulla ei ollut. Itkin, kuten klassisesti morsian yleensä. Kotona söin juhla-aterian yhdessä rakkaimpieni kanssa. Sain onnitteluja ja minulle toivotettiin siunausta. 

Ensimmäinen vuosi oli, noh, ensimmäinen vuosi. En tuntenut Sulhastani kunnolla, mutta Hän tunsi minut kokonaan ja täysin, mikä yhdessä Hänen toisinaan vaikeasti saavutettavissa olevaan läsnäoloonsa yhdistettynä sai minut raivon partaalle. Sulhaseni yritti taivutella minua, minä pistin vastaan. Hän kertoi rakkaudestaan, mutta minä en halunnut kuunnella. Ajattelin olevani niin rikkinäinen, ettei Hän voisi rakastaa minua täysillä. Samalla piti kuitenkin elää normaalia arkea, mikä teki suhteestamme hieman hankalaa. 

Oli meillä hyviäkin hetkiä, joiden aikana sain kokea hänen ylitsevuotavan rakkautensa nin, että sydämessäni tunsin sen. Rakastin pyöräillä Hänen kanssaan, koska silloin oli helppo puhua, kun sai tehdä jotakin muuta. Kun ajoin aukeilla paikoilla, lauloin Hänen mahtavuudestaan ja lauluni kaikui pelloilla. 

Hankalat ajat olivat pimeitä, mustia ja täynnä epätoivoa, Luulin Hänen jo jättävän minut, hylkäävän minut kokonaan, mutta vähitellen Hän taivutteli minut uskomaan omaan hyvyyteensä rajujakin keinoja käyttäen. 

Nykyään meillä menee hyvin. Myönnän, että minä olin se hankala osapuoli. Hän oli täydellinen ja virheetön, ja vaikka hän näki huonouteni, hän tuli ja pelasti. Sulhaseni on ylivertainen, paras, Pelastajani. Olen oppinut kuuntelemaan häntä. 

Heh, kuulostaa kliseiseltä, mutta onnemme salaisuus ovat kuuntelu ja keskustelu. 

Sulhaseni on Jeesus. 

Laulujen laulu, 1:2-4

Pääsiäisoivallus 2015

Minulla on muutaman vuoden ajan ollut traditiona valmistautua pääsiäiseen jonkinlaisen paaston muodossa. Nelisen vuotta sitten pidin 40 päivän Facebook-paaston (suosittelen kaikille lämpimästi!!), jotta voisin rauhoittua paastonajan sanoman äärelle. Pari vuotta sitten pidin herkkupaaston eli pidättäydyin kaikenlaisten herkkujen syömisestä paaston ajaksi (poikkeuksena juhlatilaisuudet, joissa soin itselleni yhden kakkupalan tai vastaavan). Samalla vähensin vehnän syöntiä. Viime vuonna puolestani omistin jo älypuhelimen ja valitsin Raamattusovelluksesta lukusuunnitelman, johon kuului lyhyehkön hartaustekstin ja Raamatunjakeiden  lukeminen päivittäin paastonajan pääsiäiseen saakka. 

Kaikki edellämainitut ovat olleet hyviä tapoja valmistautua pääsiäiseen, laskeutua paastoon ja hiljentyä perimmäisten asioiden, kuten Kristuksen sovitustyön, äärelle. En kuitenkaan voi olla huomaamatta jälkeenpäin, että niistä, kuten monista muistakin asioista elämässäni, tuli mekaanista suorittamista. Tunnustan, että saatoin tuntea jopa pienoista ylpeyttä: MINÄ pidän paaston ja olen syömättä herkkuja. Ai sinä kehtaat syödä hampurilaisia, etkö ajattele nokkaasi pidemmälle? MINULLA on Raamattusovelluksen lukusuunnitelma, jota luen päivittäin tunnollisesti. Mitäs te muut teette? MINÄ olen tarpeeksi vahva sortumatta Facebookin tsekkailuun 40 päivän ajaksi. Voi pojat, ansaitsisin mitalin tästä hyvästä, kiitosta ja kunniaa! 

Tämä ylpeyden ääni oli hyvin pieni ja hiljainen, mutta haitallinen. Ylpeys ja omahyväisyys on synti, ja hiljattain olen saanut huomata, että kiitos ja kunnia kuuluvat ainoastaan Jeesukselle, vapahtajallemme.
"Onko sinulla mitään, mitä et ole saanut lahjaksi? Jos kerran olet saanut kaiken lahjaksi, miksi ylpeilet niin kuin se olisi omaa ansiotasi?" (1. Kor. 4:7)

Mutta niin, se oivallus. 

Tämä kevät ja erityisesti viime viikot ovat olleet itselleni äärimmäisen raskasta ja vaikeaa aikaa. En halua mennä yksityiskohtiin, mutta voin paljastaa sen verran, että olen saanut maistaa kärsimystä, piinaa ja tuskaa. Olen käynyt pohjalla. Synkimpinä hetkinäni olen kokenut olevani mustassa tunnelissa, josta ei ole ulospääsyä. (Onneksi kuitenkin pääsin ennen pitkää siitä tunnelista valoon, Jumalan kiitos.)

Tällaisessa olotilassa kaikki paastonajan suunnitelmat ja/tai suoritukset ovat olleet mahdottomia ja valuneet viemäriin. Olen syönyt mitä sattuu. Olen mässäillyt pizzalla, syönyt pullaa kahvin kanssa, roikkunut Facebookissa ja jättänyt tyystin huomiotta kaikki Raamattusovelluksen lukusuunnitelmat. Olen  elänyt pölyn ja sotkun keskellä, koska en ole jaksanut siivota. Kaikki voimani ovat menneet selviytymiseen päivä kerrallaan, joten en ole jaksanut mitään ylimääräistä. En ole voinut suorittaa.

Tiedättekö mitä? Pääsiäinen tuli silti. Pääsiäinen tuli, vaikka minä en tehnyt asian hyväksi yhtään mitään. En päässyt kiillottamaan sädekehääni tai paukuttelemaan henkseleitäni sen johdosta, mitä olen tehnyt paaston aikana. Fariseus minussa karkasi jonnekin kauas. Ei pääsiäisessä ollutkaan kyse minusta, vaan Jeesuksesta!

Sain sen sijaan oppia, että Jumala ei katso suorituksiamme. Hän ei halua, että suoritamme Hänelle yhtään mitään. Me riitämme Hänelle juuri sellaisenaan, vaikka emme koskaan tekisi yhtään mitään. Sain huomata, että Jumala rakastaa minua äärettömästi juuri tällaisenaan - epätäydellisenä, heikkonakin - ja Hän haluaa vain ottaa minut syliin. Hän haluaa todellista yhteyttä meihin ja koko sydämemme, ei suorituksiamme.

Tänä pääsiäisenä opin, että olen Jumalan rakas ja arvokas tytär silloinkin, kun vain olen. 

Tänä pääsiäisenä opin, että Jumalalle ei voi suorittaa, sillä emme voi ansaita pelastustamme tai Hänen rakkauttansa teoilla.
Tänä pääsiäisenä opin, että voin laittaa toivoni ainoastaan Jumalaan enkä mihinkään maalliseen, kuten rahaan. 

Tänä pääsiäisenä opin, että armo riittää: armo ja pyyteetön rakkaus Isältämme.

Olkaa siunattuja ja ennen kaikkea LEVÄTKÄÄ Kristuksessa!

T. Mirjami

Joh. 3: 16