Rakkauslaulu

25.4.2014 kävelin kotipaikkakuntani kirkkoon ja sanoin tahdon. Kyllä kiitos, minä tahdon sinut. Sulhaseni oli näkymättömissä, vieraat puuttuivat ja hääpukuakaan minulla ei ollut. Itkin, kuten klassisesti morsian yleensä. Kotona söin juhla-aterian yhdessä rakkaimpieni kanssa. Sain onnitteluja ja minulle toivotettiin siunausta. 

Ensimmäinen vuosi oli, noh, ensimmäinen vuosi. En tuntenut Sulhastani kunnolla, mutta Hän tunsi minut kokonaan ja täysin, mikä yhdessä Hänen toisinaan vaikeasti saavutettavissa olevaan läsnäoloonsa yhdistettynä sai minut raivon partaalle. Sulhaseni yritti taivutella minua, minä pistin vastaan. Hän kertoi rakkaudestaan, mutta minä en halunnut kuunnella. Ajattelin olevani niin rikkinäinen, ettei Hän voisi rakastaa minua täysillä. Samalla piti kuitenkin elää normaalia arkea, mikä teki suhteestamme hieman hankalaa. 

Oli meillä hyviäkin hetkiä, joiden aikana sain kokea hänen ylitsevuotavan rakkautensa nin, että sydämessäni tunsin sen. Rakastin pyöräillä Hänen kanssaan, koska silloin oli helppo puhua, kun sai tehdä jotakin muuta. Kun ajoin aukeilla paikoilla, lauloin Hänen mahtavuudestaan ja lauluni kaikui pelloilla. 

Hankalat ajat olivat pimeitä, mustia ja täynnä epätoivoa, Luulin Hänen jo jättävän minut, hylkäävän minut kokonaan, mutta vähitellen Hän taivutteli minut uskomaan omaan hyvyyteensä rajujakin keinoja käyttäen. 

Nykyään meillä menee hyvin. Myönnän, että minä olin se hankala osapuoli. Hän oli täydellinen ja virheetön, ja vaikka hän näki huonouteni, hän tuli ja pelasti. Sulhaseni on ylivertainen, paras, Pelastajani. Olen oppinut kuuntelemaan häntä. 

Heh, kuulostaa kliseiseltä, mutta onnemme salaisuus ovat kuuntelu ja keskustelu. 

Sulhaseni on Jeesus. 

Laulujen laulu, 1:2-4

Pääsiäisoivallus 2015

Minulla on muutaman vuoden ajan ollut traditiona valmistautua pääsiäiseen jonkinlaisen paaston muodossa. Nelisen vuotta sitten pidin 40 päivän Facebook-paaston (suosittelen kaikille lämpimästi!!), jotta voisin rauhoittua paastonajan sanoman äärelle. Pari vuotta sitten pidin herkkupaaston eli pidättäydyin kaikenlaisten herkkujen syömisestä paaston ajaksi (poikkeuksena juhlatilaisuudet, joissa soin itselleni yhden kakkupalan tai vastaavan). Samalla vähensin vehnän syöntiä. Viime vuonna puolestani omistin jo älypuhelimen ja valitsin Raamattusovelluksesta lukusuunnitelman, johon kuului lyhyehkön hartaustekstin ja Raamatunjakeiden  lukeminen päivittäin paastonajan pääsiäiseen saakka. 

Kaikki edellämainitut ovat olleet hyviä tapoja valmistautua pääsiäiseen, laskeutua paastoon ja hiljentyä perimmäisten asioiden, kuten Kristuksen sovitustyön, äärelle. En kuitenkaan voi olla huomaamatta jälkeenpäin, että niistä, kuten monista muistakin asioista elämässäni, tuli mekaanista suorittamista. Tunnustan, että saatoin tuntea jopa pienoista ylpeyttä: MINÄ pidän paaston ja olen syömättä herkkuja. Ai sinä kehtaat syödä hampurilaisia, etkö ajattele nokkaasi pidemmälle? MINULLA on Raamattusovelluksen lukusuunnitelma, jota luen päivittäin tunnollisesti. Mitäs te muut teette? MINÄ olen tarpeeksi vahva sortumatta Facebookin tsekkailuun 40 päivän ajaksi. Voi pojat, ansaitsisin mitalin tästä hyvästä, kiitosta ja kunniaa! 

Tämä ylpeyden ääni oli hyvin pieni ja hiljainen, mutta haitallinen. Ylpeys ja omahyväisyys on synti, ja hiljattain olen saanut huomata, että kiitos ja kunnia kuuluvat ainoastaan Jeesukselle, vapahtajallemme.
"Onko sinulla mitään, mitä et ole saanut lahjaksi? Jos kerran olet saanut kaiken lahjaksi, miksi ylpeilet niin kuin se olisi omaa ansiotasi?" (1. Kor. 4:7)

Mutta niin, se oivallus. 

Tämä kevät ja erityisesti viime viikot ovat olleet itselleni äärimmäisen raskasta ja vaikeaa aikaa. En halua mennä yksityiskohtiin, mutta voin paljastaa sen verran, että olen saanut maistaa kärsimystä, piinaa ja tuskaa. Olen käynyt pohjalla. Synkimpinä hetkinäni olen kokenut olevani mustassa tunnelissa, josta ei ole ulospääsyä. (Onneksi kuitenkin pääsin ennen pitkää siitä tunnelista valoon, Jumalan kiitos.)

Tällaisessa olotilassa kaikki paastonajan suunnitelmat ja/tai suoritukset ovat olleet mahdottomia ja valuneet viemäriin. Olen syönyt mitä sattuu. Olen mässäillyt pizzalla, syönyt pullaa kahvin kanssa, roikkunut Facebookissa ja jättänyt tyystin huomiotta kaikki Raamattusovelluksen lukusuunnitelmat. Olen  elänyt pölyn ja sotkun keskellä, koska en ole jaksanut siivota. Kaikki voimani ovat menneet selviytymiseen päivä kerrallaan, joten en ole jaksanut mitään ylimääräistä. En ole voinut suorittaa.

Tiedättekö mitä? Pääsiäinen tuli silti. Pääsiäinen tuli, vaikka minä en tehnyt asian hyväksi yhtään mitään. En päässyt kiillottamaan sädekehääni tai paukuttelemaan henkseleitäni sen johdosta, mitä olen tehnyt paaston aikana. Fariseus minussa karkasi jonnekin kauas. Ei pääsiäisessä ollutkaan kyse minusta, vaan Jeesuksesta!

Sain sen sijaan oppia, että Jumala ei katso suorituksiamme. Hän ei halua, että suoritamme Hänelle yhtään mitään. Me riitämme Hänelle juuri sellaisenaan, vaikka emme koskaan tekisi yhtään mitään. Sain huomata, että Jumala rakastaa minua äärettömästi juuri tällaisenaan - epätäydellisenä, heikkonakin - ja Hän haluaa vain ottaa minut syliin. Hän haluaa todellista yhteyttä meihin ja koko sydämemme, ei suorituksiamme.

Tänä pääsiäisenä opin, että olen Jumalan rakas ja arvokas tytär silloinkin, kun vain olen. 

Tänä pääsiäisenä opin, että Jumalalle ei voi suorittaa, sillä emme voi ansaita pelastustamme tai Hänen rakkauttansa teoilla.
Tänä pääsiäisenä opin, että voin laittaa toivoni ainoastaan Jumalaan enkä mihinkään maalliseen, kuten rahaan. 

Tänä pääsiäisenä opin, että armo riittää: armo ja pyyteetön rakkaus Isältämme.

Olkaa siunattuja ja ennen kaikkea LEVÄTKÄÄ Kristuksessa!

T. Mirjami

Joh. 3: 16

Jumala ei puhu minulle

Otsikon ajatus on aika provosoiva. Ja hävetty. Kukapa kehtaisi myöntää, ettei Kaikkivaltias, Herra, Suurin Rakkaus, puhu minulle. Että Hän ei anna ainuttakaan viestiä minulle, eikä vastaa rukouksiini. Kuinka monelle se kertoisi sitä, ettei ole rakastettu? Kuinka monelle se kertoisi Jumalan välinpitämättömyydestä tai jonkinasteisesta skitsoudesta; miksi Auttajani ei vastaa, vaikka tietää minun tarvitsevan sitä? 

Onko Jumala skitso? Vai olisiko vika sittenkin ihmisessä? Oman kokemuksen myötä voin sanoa, että vika on yleensä, valitettavasti, minussa. Jumalassa ei ole mitään vikaa. Yleensä vain ihmisen taito kuunnella Jumalan ääntä on heikentynyt tämän maailman pyörteessä. Kuinka useasti olisin voinut kuulla Herran äänen, jos olisin hiljentynyt Hänen silmiensä eteen ja keskittynyt kuuntelemaan, mitä sanottavaa  Hänellä on. Ja vaikkei olisi ollutkaan mitään erityistä, olisin voinut huomata, kuinka kaikki on jo sanottu Raamatussa. Se on täynnä Jumalan pyhää sanaa, jonka kautta Hän puhuu minulle aina, kun haluan ottaa sen vastaan. 

Ja eikö juuri tämä hetki tässä, ole Jumalan puhetta minulle. Istun turvallisesti oman kotini sohvalla, liedellä hautuu puuro, ja minulla on hyvä olla. Eikö Jumala haluaisi sanoa minulle, että olet arvokas. Olet rakastettu, minä välitän sinusta. Välitän sinusta niin paljon, että olen antanut sinulle tätä kaikkea materiaalista hyvää ja vielä jotain paljon parempaa, ikuisen elämän Poikani kautta. 

Kiittämättömyys saa kuuroksi Jumalan äänelle. Jos en näe mitään hyvää ympärilläni, enkä ole kiitollinen kaikesta, mitä minulla jo on, minusta tulee kiittämätön ja kuvittelen Jumalan hylänneen minut. Kuitenkin kaikki, mitä minulla on, on valtavaa Jumalan siunausta, Olen saanut enemmän kuin olen voinut kuvitella. Nyt minun tehtäväni on tulla Jumalan eteen, kiittää ja ylistää häntä, ja avata sydämeni hänen äänelleen. 

Siunattua tulevaa viikkoa.

Uskomaton nainen

Olen kuullut otsikon sanat lukuisia kertoja kylmällä ja kovalla äänenpainolla. Silloin en ole osannut tehdä jotakin, ymmärtänyt tehdä jotakin tai olen mokannut jotakin. Jotakin, jota isäni minulta odotti ja vaati. Joka kerta petyin itseeni ja lupasin mielessäni, että seuraavan kerran osaan kun isäni pyytää. En silti koskaan tuntunut riittävän. Nuo sanat satuttivat enemmän kuin jokin tavallinen haukkumasana. Olin ollut isälleni pettymys naisena. Ihailin vahvoja naisia ympärilläni, äitiäni ja mummoani. He olivat naisia, joilla oli vahva oma mielipide ja kyky huolehtia muista, mutta silti he olivat herkkiä ja kauniita. Halusin olla kuten he, yhtä menestyksekäs naisena olemisessa.

Sydämeni kääntyi ympäri kun kuulin nuo sanat mieheni suusta minulle osoitettuina. Olinko tuottanut hänelle pettymyksen? Mitä olin tehnyt väärin? Kuitenkin syli jossa olin ja äänenpaino jolla hän sanoi nuo sanat kielivät jotain aivan muuta kuin pettymystä. Nieleskelin hetken ja pohdin hänen sanojensa merkitystä ja viestiä. Tokaisullaan hän halusi ilmaista tyytyväisyyttä ja onneaan. Olinkin onnistunut naisena, naiseudessa. En ollutkaan pettymys. Sydämeeni levisi lämpö. Jumalani oli antanut minulle rukousvastauksen mieheni kautta. Vihaamani sanat muuttuivat suuremmaksi kehuksi kuin olin koskaan aiemmin saanut.

Olin muutoman viikon rukoillut Jumalalta sitä että hän näyttäisi minulle kauneuteni. Sen kauneuden, jota naiset eivät usko itsessään olevan. Rukoilin myös, että Jumalani näyttäisi minulle haavani jota syvällä sisimmässäni kannan, rukoilin tuolle haavalle parannusta. Käännyin näissä asioissa vihdoin Jumalan puoleen ja sain vastauksen, jota en ollut ilman rukousta keneltäkään saanut. Jumala käänti minulle kamalat sanat ihastuttavaksi kehuksi, rakkaudenosoitukseksi. Hän näytti haavan, jonka nuo sanat olivat tehneet ja Hän paranti tuon haavan samoilla sanoilla. Jumala sanoi minulle ensin mieheni kautta "uskomaton nainen" ja sitten vielä myöhemmin rukouksessa nuo sanat uudelleen. Sain kokea suurta lämpöä ja rakkautta Jumalaltamme.

Sinä, sinä nainen siellä - Olet uskomaton. Olet uskomaton nainen! Pyydä Jumalaa näyttämään myös sinulle kauneutesi ja ota tuo lahja vastaan kun hän sitä tarjoaa. Pyydä Jumalaa näyttämään haavasi ja anna hänen parantaa ne. Eheydy, kasva Jumalan naiseksi. Hän haluaa olla suhteessa meihin. Hän haluaa näyttää meille millaisia aarteita me olemme - kunhan me vain pyydänne sitä. Rakasta Herraa Jumalaasi koko mielestäsi ja sielustasi. Rukoilen, että Jumala näyttäisi sinulle kuinka uskomaton nainen oletkaan. Rauhoitu Hänen puoleensa ja kuuntele mitä Hänellä on sanottavaa. Et tarvitese miestä rinnallesi saavuttaaksesi jotain suurta naiseudessa tai naisena olemisessa. Tarvitset vierellesi Jumalan.