Valonpilkahduksia

Vielä muutama vuosi sitten olin pahimman luokan tapakristitty. En sitä itse tajunnut, ennen kuin kaikki alkoi pikkuhiljaa romahtaa ja löysin itseni tilanteesta, johon en olisi uskonut koskaan joutuvani. Olin pitänyt itseäni vahvana ihmisenä, mutta olinkin suunnattoman heikko.


Tilanteessa tartuin kaikkeen annettuun apuun, ja Luojalle kiitos siitä että sitä sain. Syksyn kuluessa luin Judith Pellan kirjasarjan Tuulen taistelukentät - ja löysin ensimmäisen valonpilkahdukseni. Kirjasarjassa kolme sisarusta taistelee elämänsä ja unelmiensa puolesta toisen maailmansodan pyörteissä. Eräs sisaruksista ei usko alussa pätkän vertaa Jumalaan ja sotkeekin elämänsä aika perinpohjaisesti. Lähetystyöntekijöiden piirissä Filippiineillä tyttö saa ohjeistusta Raamatun tutkimiseen ja oman elämänsä pohtimiseen sen valossa. Raamattuun en vielä silloin tarttunut, mutta tästä täysin fiktiivisestä Pellan kirjasta sain henkisen kannustuspotkun takalistolleni.

Tajusin pikkuhiljaa, että kuten kirjan tyttöjen, myös minun huutoni Jumalan puoleen oli kuin olikin kuultu. Vaikeuksien ei ollut tarkoitus kadota yhdessä päivässä. Kaikki vaikeudet olivat vain johtaneet tuohon hetkeen, kun tajusin, missä oikein mennään. 

Kuten sanottu, sain apua paniikkihäiriöksi kehittyneeseen tilaani. Minulla oli tukenani rakastava aviomies puhelinyhteyden päässä (hän oli silloin armeijassa) sekä vanhemmat ja sisarukset, jotka tekivät tuona vaikeana vuonna puolestani ja avukseni kaikkea sellaista, jota en pysty varmaankaan koskaan korvaamaan. Se, mitä olin pitänyt täytenä itsestäänselvyytenä, osoittautuikin siksi Jumalan lahjaksi ja avuksi, jota olin ilta illan perään rukoillut.

Olen pahemman luokan pessimisti, mitä tulee vastoinkäymisiin. Mutta silmieni avauduttua näkemään tämän elämän yksinkertaisuuden, olen pystynyt luottamaan siihen, että apua saa, kun sitä pyytää ja joskus jopa silloin kun ei edes älyä pyytää. "Kyllä Herra pitää huolen omistaan" on lause, jonka olen kuullut äidiltäni monia kertoja ja jota hoen itselleni aina kun asiat menevät päin seiniä, enemmän tai vähemmän. Ja se lause on totisinta totta.

Tätä valonpilkahdusten etsimistä voi kuvailla myös englanninkielisellä lauseella "counting your blessings". Hyvä tapa olisikin meidän jokaisen (myös allekirjoittaneen) illalla miettiä, mitä kaikkea hyvää elämässä onkaan. Ja aloittaa niistä itsestäänselvyyksistä. 

Matteus 5:25-27, 33-34:

25 "Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?

26 Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!

27 Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? 33 Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. 34. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se kyllä pitää itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.