Jumala, en jaksa enää, hukun tämän kaiken alle. En enää jaksa hengittää, en hymyillä, en nauraa. Jumalaini, missä olet kun sinua huudan, etkö kuule minua, etkö halua kuulla minua? Missä olit kun räpiköin syvemmälle, miksi et kääntänyt suuntaani takaisin matalille vesille, etkö nähnyt mihin olen menossa? Miksi jätit minut yksin? Yritin pidättää hengitystäni veden alla, yritin uida takaisin rantaan, tein kaiken voitavani. Pysähdyin vain hiukan ennen viimeisten voimieni loppua. Rentouduin. En vajonnutkaan syvemmälle. Käänsin kasvoni ja näin sinut, nostit minut pintaan. Jumalani, et ollutkaan hyljännyt minua. En luottanut sinuun, en uskonut sinun suojelevan minua. Kun annoin sinun auttaa, sain vedettyä ensimmäisen henkäykseni ilmaa liian pitkästä aikaan. Olin taas elossa.
En koskaan täysin menettänyt uskoani, mutta taakkani alla olin romahtaa. En ymmärtänyt että minua kannetaan, en nähnyt ympärillä auttavia käsiä. Surin ainoan sisarukseni sekä isovanhempani kuolemia, kärsin koulukiusaamisesta, eikä ympärillä ei ollut ketään kenellä olisi ollut aikaa kuunnella. On ihme että kuulin Jumalan kuiskaukset ja että tartuin hänen käteensä. Riparin jälkeen löysin paikkani seurakuntanuorien joukosta. Tosin monikossa puhuminen on lähes valheellista, vakiokävijöitä oli vain kaksi, minä ja silloin vielä tuleva paras kaverini. Silti seurakunta alkoi tuntua kodille ja isoskoulutuksen myötä saimme haalittua lisää kävijöitä. Tunsin oloni tervetulleeksi. Ensimmäistä kertaa takanani oli kuunteleva tukijuokko, enkä ollut enää yksin.
Koskettuani pohjaa, opin miltä näyttää kun on paha olla. Pystyin uudella tavalla näkemään ympärilläni murtuneita mieliä. Silmieni avauduttua en enää kyennyt sulkemaan niitä tai kääntämään kasvojani pois. Näin joka puolella ihmisiä jotka kantoivat taakkojaan yksin. Siitä hetkestä asti olen yrittänyt olla ihminen ihmiselle. Olen yrittänyt ojentaa kättäni niille, jotka eivät näe muiden käsiä auttamassa ylös. Olen yrittänyt kertoa, että heitäkin kannetaan. Puoli voittoa saavutetaan pysähtymällä kysymään ja kuuntelemaan mitä lähimmäiselleen kuuluu. Kuitenkaan koko voittoa ei saavuteta tyytymällä vastaukseen "ihan hyvää", vaan kysymällä uudelleen ja odottamalla tarkempi vastaus. Toisen ihmisen kuunnellessa arkipäiväisiäkin kuulumisia kiinnostuneena voi kertoja tuntea olonsa merkitykselliseksi ja tärkeäksi.
Meitä on kehotettu rakastamaan lähimmäistä niinkuin itseään. Siispä meidän kaikkien tulisi ojentaa kurottava kätemme hukkuvaa kohti. Emme yksilöinä kykene auttamaan jokaista niin paljon kun he apua tarvitsisivat. Jokainen kuitenkin pystyy seisahtumaan paikoilleen ja kuuntelemaan hetken, antamaan ihmisille hetken jolloin he tuntevat olonsa merkityksellisille. Illalla painaessamme kätemme ristiin voimme vielä rukoilla noiden ihmisten puolesta. Jos tekisimme kaikki näin, me kaikki voisimme tuntea itsemme huomatuiksi, tärkeiksi, tervetulleiksi. Voisimme jokainen tuntea olomme Siunatuiksi.
Koskettuani pohjaa, opin miltä näyttää kun on paha olla. Pystyin uudella tavalla näkemään ympärilläni murtuneita mieliä. Silmieni avauduttua en enää kyennyt sulkemaan niitä tai kääntämään kasvojani pois. Näin joka puolella ihmisiä jotka kantoivat taakkojaan yksin. Siitä hetkestä asti olen yrittänyt olla ihminen ihmiselle. Olen yrittänyt ojentaa kättäni niille, jotka eivät näe muiden käsiä auttamassa ylös. Olen yrittänyt kertoa, että heitäkin kannetaan. Puoli voittoa saavutetaan pysähtymällä kysymään ja kuuntelemaan mitä lähimmäiselleen kuuluu. Kuitenkaan koko voittoa ei saavuteta tyytymällä vastaukseen "ihan hyvää", vaan kysymällä uudelleen ja odottamalla tarkempi vastaus. Toisen ihmisen kuunnellessa arkipäiväisiäkin kuulumisia kiinnostuneena voi kertoja tuntea olonsa merkitykselliseksi ja tärkeäksi.
Meitä on kehotettu rakastamaan lähimmäistä niinkuin itseään. Siispä meidän kaikkien tulisi ojentaa kurottava kätemme hukkuvaa kohti. Emme yksilöinä kykene auttamaan jokaista niin paljon kun he apua tarvitsisivat. Jokainen kuitenkin pystyy seisahtumaan paikoilleen ja kuuntelemaan hetken, antamaan ihmisille hetken jolloin he tuntevat olonsa merkityksellisille. Illalla painaessamme kätemme ristiin voimme vielä rukoilla noiden ihmisten puolesta. Jos tekisimme kaikki näin, me kaikki voisimme tuntea itsemme huomatuiksi, tärkeiksi, tervetulleiksi. Voisimme jokainen tuntea olomme Siunatuiksi.
Matt: 22:35-39
Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: Opettaja, mikä on lain suurin käsky? Jeesus vastasi: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä käsky on suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti