16.1.2015

Onneni ei ollutkaan muiden onni



Kaksi vuotta sitten rakastuin ja opin aivan uudella tavalla mitä rakastaminen, toisen eteen tekeminen ja ystävyys tarkoittavat. Rakkauden myötä kasvoi rinnalleni uusi paras ystävä ja parempi puoliskoni. Tunsin hänen täydentävän niitä ominaisuuksia minussa, jotka muuten olisivat vajavaisia. Neljä kuukautta sitten vastasin elämäni tähän mennessä suuriimpaan kysymykseeni "Mennään!!". Vastaus tuli luonnostaan ja se sytytti sisälleni suuren ilon ja lämmön. Vatsan pohjassa kihelmöi samalla kun mieleni täytti varmuus, tätä halusin, haaveilin ja sain. Kahteen vuoteen olemme saaneet kokea paljon hienoja maistiaisia siitä, mitä loppuelämä on tuomassa tullessaan.

Elimme onnellisessa kuplassa jonkin aikaa kihlauksen jälkeen. Kun koitti päivä kertoa vanhemmilleni, sydämeni pamppaili ja mieleni teki perääntyä. Olin valinnut oman tieni, hyvin erilaisen kuin vanhempani olivat minulle toivoneet ja mitä he olivat itse kulkeneet. Kun pääsin heidän eteensä mieleeni kuitenkin tuli rauha; teen oikein. Ensimmäinen reaktio oli positiivinen, vastaan tuli halauksia ja melko onnelliselta näyttäviä hymyjä. Pian kuitenkin huomasin tuottaneeni pettymyksen, suurta sitoutumistani ei pidetty viisaana ikäni takia ja epäilystä tuotti ettemme ole vielä asuneet yhdessä. 



Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaisia Herraa totellen, sillä se on oikein. 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi' on ensimmäinen käsky, johon liittyy lupaus: 'jotta menestyisit ja eläisit kauan maan päällä'. 
Ef. 6:1-3


Paavalin kehotus muistuttaa meitä siitä tosiasiasta, että tämä käsky on voimassa vielä uuden liiton aikana. Tuntuu pahalle, etteivät vanhempani seiso valintani takana. Tuntuu etten ollut heille kuuliainen, tuntuu etten kunnioittanut heitä niinkuin minun kuuluisi. Valitsin kyselemättä oman tieni, lähdin suuntaan joka tuntui minusta parhaalle. He pitävät kumppanistani hyvin paljon, mutta silti en osannut tehdä heidän mielensä mukaan. Vanhempani rakastavat minua. He tahtovat aidosti parastani. Rakastan heitä. Rikoin kuitenkin heidän tahtoaan vastaan tietoisesti ja vielä näin suuressa asiassa. Rikoin heitä vastaan, rikoinko Jumalaanikin vastaan?

Avasin nyt kuitenkin omat siipeni, rukoilin, seurasin Jeesusta ja sydäntäni. Tunnen tehneeni oikein. Tunnen meneväni oikeaan suuntaan. Tunnen kipua siitä, etten voi täyttää kaikkia vanhempieni toiveita. Rukoiltuani olen kuitenkin ymmärtänyt ettei Jumalan tahto ole, että tekisin kaiken vanhempieni mielen mukaisesti. Tunteeni vahvistui, että toimin oikein. Voin samalla kunnioittaa vanhempiani, että seurata omaa polkuani. Kuuliaisuuteen ja kunnioittamiseen riittää, että kuuntelen heidän mielipiteitään ja kunnioitan niitä. Riittää että annan heille mahdollisuuden vaikuttaa tekemisiini, mutta minun ei tarvitse antaa heidän päättää. Ensimmäistä kertaa tunnen hallitsevani elämääni ja olevani vapaampi kuin koskaan, vaikka nimettömässä kiilteleekin sormus.

2 kommenttia:

  1. Way to go girl! :) Kun Jumala on meiän puolella ni kaikki järjestyy, ennemmin tai myöhemmin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kaikki järjestyy kunhan malttaa! Nyt tilanne on vanhempienkin puolelta jo parempi, mutta siitä mahdollisesti sitten myöhemmin.

      Poista